perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kehon temppeli



Juhlava sali on katettu kauttaaltaan kirkkailla valoilla, jotta näkisit itsesi sellaisena kuin olet. Kolme seinää ovat rauhallisen vaaleat ja yksi seinä on peitetty peilillä, jottei mikään jäisi piiloon. Tumma puinen lattia luo kotoisan tunnelman.
Ahkerimmat ja hurskaimmat löytävät tiensä salin etuosaan. Illan isänä on Markus. Kaikki rakastavat Markusta, hän näyttää meille tien. Hän muistaa jokaisen nimeltä, ja häntä on ssopivaa puhutella etunimellä. Puhdas valkoinen paita sopii kiiltävään valkaistuun hymyyn. Markus kohottaa kätensä ilmaan ja toivottaa kaikki, joka ikisen, tervetulleeksi.
Seremonia alkaa kevyen alkuverryttelyn sävelin. Se kestää viitisen minuuttia Markon normaalia rutiinia pidempään, mikä enteilee kurinpalautusta haureiden varjostamalta viikonlopulta. Markuksen syvä rintaääni käskee opetuslapset kyykkyyn ja hänen sanaansa totellaan.
Hiljalleen Markus nostattaa kansan palaviin silmiin hurmoksen, yksi kyykky kerrallaan. Peiliin heijastuu kuva itsestä, uhrautuva ja anteeksi pyytävä, mutta kauniinpi. Kuva paremmasta itsestä tulee lihaksi hiljalleen, edes hetkeksi.
Markus huutaa täyttä kurkkua, mutta tekee sen lempeästi. Hän huutaa totuutta, hän puhkuu toivoa ja kannustusta, sanoja, joita kansa haluaa kuulla. Hän tekee kaiken itse, mitä hän sinulta vaati. Vielä kaksi sarjaa ja pelastus on koittava kaikille. Kaikki kirkastuu ja elämä tuntuu omalta.
Vuolaana virtaava hiki suo armahduksen lauantaisesta täysmaidosta ja siitä patukasta, jossa ei ollut proteiinia. Hetken kaikki ovat yhtä, samanarvoisia.
Synninpäästö on ohi viimeisen punnerruksen myötä. Kaikki ovat toimittaneet osansa. Rautainen veren maku suussa on vuodatettu sinun vuoksesi. Markus ylistää, antaa jokaiselle ansaitsemansa huomion ja kiitoksen. On aika astua ulos uutena ihmisenä ja jakaa tätä ilosanomaa ihan vittu jokaiselle.