Urho makasi alastomana kylmällä puisella pinnalla. Kaikkeen, mitä hänestä oli jäljellä, sattui. Silmien räpsähtäessä auki eteen ilmestyi verkkoaita, joka pilkkoi takanaan hengittävän metsän. Urho kiersi vaivoin päänsä ympäri, mutta verkkoaita seurasi katsetta, ympäröiden hänet. Korvien välissä sahasi ennenkuulumaton kipu. Urho kääntyi selälleen. Hän huutaisi apua, sitten kun jaksaisi. Häkin keskeltä roikkui ohuella harmaalla langalla pieni laminoitu viesti. Vapisevat sormet tavoittivat sen.
Halusit vangita ne. Vangitsin sinut.
Metsän humina peitti kaiken alleen.
Tuuli avasi silmänsä. Kävyt, kivet, sammaleet pistelivat alastonta kehoa. Ympärille levittyi metsä, joka kolkkona toisti harmaita sävyjään jokaiseen suuntaan. Tuulen käsi tavoitti kasvot, johon koko lopun ruumiin tavoin sattui. Pelko vuosi kyynelinä poskia pitkin. Tuuli nousi istumaan. Polveen repesi railo, josta kipu pulppusi pinnalle. Olisi vaikea nousta seisomaan. Ranteeseen oli sidottuna ohuella harmaalla langalla avain ja pieni laminoitu viesti. Vapisevat sormet tavoittivat sen.
Halusit vapauttaa ne. Vapautin sinut.
Halusit vapauttaa ne. Vapautin sinut.
Metsän humina peitti kaiken alleen.
