keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Taivahan tulet




Mie huusin eukolle että: "Perkele johan pomppas! Martta tuus kahtoon! Taivas tippuu niskaan niinkö siin Villen kanaelokuvassa!"
Sen jumalattoman rysähykse jälkee mie nousin sängystä kyökkiin ja siit ovelt sit mie huusin. Kattoon oli revenny tontun mentävä reikä, pöytä oli pirstalein ja lattiassa melekone kuoppa. Kauhee siivo, säpäleit ympäriinsä. Siin kuopas oli epämääräne möykky rautaa. Se näytti melekose kuumalt. Martta kömpes kahtoon ja totes että: "Melekone herätys! Mikäs tuo ny sitte o?"
Mie en osannu siihe mitään valistunutta arvausta laukoa. Siinä me aikamme jahkailtii ja mie soitin sitte poliisille.

Hyyryne vitsaili että: "En mie mikää astrologi ole, mutta voihan mie tulla vilikasee."
Ei se tainnu ymmärtää et henkihä siin ois voinu lähätee, jos tollane ois päälle puonnu. Oltiin vielä vähän tolaltamme, kun Hyyryne sit tuli. Se toi mukanaa jonkun nuoren märäkäkorvan pällistelee myös. Eihä tollast ny joka päivä näe. Saattaa kylält tulla vie pitkät jonot kahtoon. Mie ehoti Martalle, että pyyetää sisäänpääsymaksua, mutta se ei oikee lämmenny miun pisnesidealle.

Siin me seisottii ku lehemät laitumel ja tuiotettii sitä möykkyä. Hyyryne mutisi että: "Tää o varamaa niistä satelleista. Niit pyörii tuol ylhääl pilvin pimein."
Siin sit nyökyteltii. Tähtitaivahalki niit vipeltää vähä väliä. Siin ihan harmittaa ku ei näekää tähärelentoo. Kyl pitäs pystyy luonto ja koneet erottamaan toisistaa. Se märkäkorva, kirkkaat siniset silimät, piti sit niinkö pienen puheen. Se jupisi jotai avaruusromusta ja että sitä o liikaa. Esimerkiks kakstuhataseittemä kiinalaiset kuulemma näyttivät, että mitenkä satelli tuhotaa ja pommittivat sen sitte piristaleiks.

Sit mie sen tajusin. Tää oli vinosilimie tekosia. Kun ei voi suoraa pommittaa, ni nää laukoo niit satellei ja räjäyttävät ku osuvat kohalle. Ei oo pitkä matka tästä Kaijjaani prikaatiin. Maot ja Kim Junnit myhäilee keskenää ja myö melekei päästää hengestämme. Kyy mie sen oon aina tienny. Koulussa oli kirijassa koko Aasia väräjätty punasella. Veren ja kommunisimin puna se oli sillo ja on vieläki, sanokoot Stuppi ja kopla mitä tahatovat. En mie tällä oivalluksella konstaapelei vaivannu. Keitettii siin kahvit ja pohrittii maksaako vakuutus kattoo ja pöytää ja lattiaa. Hyyryse vaimo o vielki kuumees. Koko illan mie valamistelin yleisöosastokirijotusta ja tänään mie sen sitte läheti iha käsin kirijotettuna lehteen. Saavat kohta kaikki tietää, et son tosi kyseessä ny.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Karin monologi extended




Rauhoitu. Anna kun koitan selittää tätä tieteellisesti. Muista, että mikäli et tiedä näitä teorioita, miten hallusinaatiosi voisi kertoa näistä sinulle? Sinä parhaillaan mietit, miten hallusinaatio tai uni voi olla näin todellista, mutta minulla on ollut hyvä tovi lähestyä tätä fysiikan kautta. Pitäähän perimmäisissä luonnonlaeissa olla jokin virhe, joka mahdollistaa tämän riippumatta siitä, mitä yliluonnollisuuksia tähän yhtälöön haluaa sotkea.

Kuulit kenties Higgsin kentän löydöstä. Se on kuin meri, jonka läpi partikkelit kulkevat meren hidastaessa niiden kulkua. Näin partikkelit saavat massan. Kesties syvällä meren pohjassa muodoton otus hengittää hitaasti. Sen seuratessa minua partikkelit törmäävät otuksen kidasta nouseviin ilmakupliin, vääristyen niiden pinnalla tuhanteen suuntaan. Heijastun silmiisi, mutta muualle olen ilmaa.

Olet kenties kuullut myös säieteoriasta. Se esittää, että partikkelit ovat äärettömien säikeiden värähtelyn tulosta. Ehkä olen katkenneiden säikeiden välissä. Ehkä kodallani säikeiden muodostavat soinnut soivat epävireisesti, riitasointujen soidessa vain sinulle. Ehkä olen olemassa joka toinen hetki ja vain sinä näet minut jatkuvana, kokonaisena.

Schrödingerin kissa on ajatusleikki. Meillä on laatikko. Laatikossa on kissa ja pommi, joka räjähtää 50 prosentin todennäköisyydellä tappaen kissan. Niin kauan kuin laatikko on kiinni, emme tiedä onko kissa elossa. Voidaan sanoa, että kvanttifysiikan mukaan kissa on elossa ja kuollut yhtä aikaa. Vasta kun avaamme laatikon, pakotamme tilanteen raukeamaan tavalla tai toisella. Olen se avaamaton laatikko, sisältä kuollut ja elävä yhtä aikaa.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Paikka sankarille, jakso 1




Kuunnelma, joka tehdään vissii joskus moniosasena englanniks valmiiksi asti. Vahvasti Welcome to Night Valen innoittama.





Hyvää iltaa kuuntelijat. Minä olen Vince Green, kuuntelette Radio Meteoraa, tämä on uusi viikoittainen uutisohjelmamme Paikka sankarille. Ohjelmamme tavoitteena on muodostaa mahdollisimman selkeä kuva nyt noin vuoden kestäneeseen ilmiöön, niin kutsuttuun sarjakuvarikollisuuteen Ellsworthin kaupungissa. Jokainen mahdollinen paikallinen media on tarttunut aggressiivisesti aiheeseen uutisoinnin osalta, mutta pyrimme tässä ohjelmassa tekemään hahmoja tutuksi koko kuulijakunnallemme, sekä valottamaan näiden tunnettujen hahmojen historiaa ja mahdollisia motiiveja. Jokaisessa jaksossa käymme läpi viimeisimmät aiheeseemme liittyvät uutiset ja tutustumme yhteen rikolliseen kerrallaan. Tänään perehdymme Kolmikkoon, Trioon, Improvisoijiin, sillä heitä pidetään ilmiön lähtölaukauksena. Ennen sitä kartoitetaan kuitenkin viimeaikaisia uutisia.

Tällä viikolla poliisi tiedotti, että kuluneen vuoden aikana tehtyjen rikosilmoitusten määrä on noussut 5,3 prosenttia. Väkivaltarikosten määrä on kasvanut 6,2 prosenttia. Reach lehden toimittaja Rita Falcon arvosteli kolumnissaan tilastoja voimakkaasti. Hän uskoo ilmoitusten määrän vääristyvän, sillä kynnys ilmoittaa esimerkiksi murroista tai pahoinpitelystä on noussut. Yhä useampi rikos vaikuttaisi olevan organisoituneiden jengien, kuten Familyn, tekemiä. Varsinkin Family on tunnettu spraymaaleilla maalatuista uhkauksista kaduilla ja ryöstettyjen asuntojen seinillä. Teemoina näissä viesteissä toistuvat Jengin johtohahmoon, niin kutsuttuun Heisenbergiin liityvät viestit, sekä uhkaukset, joista useimmin toistuva lienee 'Talk = Die'. Spekulaatioon Heisenbergin nimestä ja sen merkityksestä palaamme myöhemmin. Näillä viesteillä on Falconin mukaan dramaattinen vaikutus rikosilmoitusten määrään, todennäköisen vakuutuskorvauksenkin menetyksen uhalla.

Maailman kesties tunnetuin katutaiteilija Banksy on mitä ilmeisimmin noteerannut tilanteemme ja ottanut Pyromaanin viimeisimpään teokseensa, olettaen, että teos on Banksyn. Lontoon Exeter Steet 17sta sijaitsevan Lyceum Theatren seinään ilmestyi viikonlopun aikana sapluunalla tehty graffiti, jossa Pyromaanin tunnusmerkkiä, netissä levinneeseen videosta tuttua maskia käyttävä mies pitää edessään kukkaa. Miehen pää on kääntyneenä oikealle, vastakkaiseen suuntaan kukkaa nähden. Etsiikö hän katseellaan jotakuta jolle antaa kukka? Etsiikö hän katseellaan löytämänsä kukan omistajaa? Katsooko hän, huomasiko joku hänen poimineen kukan? Haluaisiko hän jonkun huomaavan? Emme tiedä, mutta teos on yksinkertaisuudessaan pysähdyttävä ja koskettava.

Jälleen kerran on nostettu esille, ettei näitä rikollishahmoja tulisi nostaa jalustalle, myyttisiksi olennoiksi. Henkilökohtaisesti uskon, että näin on jo peruuttamattomasti päässyt käymään. Kuumimmat uutiset saavat näkyvyyttä, kuumimmat aiheet löytävät tiensä taiteeseen, kirjallisuuteen ja mediaan, eikä ilmiö ole pysäytettävissä. Tämän myyttisyyden voi purkaa vain poliisi takaamalla turvallisuutemme ja antamalla sarjakuvapahiksillemme kasvot. Kasvot, ei naamaria, ei nimeä vailla merkitystä, vaan nimi, josta yksin kaikki johtuu, kunkin hahmon kohdalla. Vaikka Banksyn teos jääkin todennäköisesti ilmiön merkkipaaluksi, kenties jonkinlaiseksi symboliksi, ovat katutaidetta jo pitkään värittäneet hahmoihin liittyvät aiheet. Useimmat kritisoivat ilmiön järjettömyyttä ja poliisin tehottomuutta yksinkertaisilla lausahduksilla, mutta kaduille on ilmestynyt myös suuria yksityiskohtaisia graffitityylisiä karikatyyreja. Näistä hyvänä esimerkkinä on alikulkusilta Violet Streetin laidalla lähellä konserttihallia. Kyseessä on kollaasi Ironmanista, Pyromaanista ja Sähkömiehestä. Tekstinä hahmojen alla on teksti 'The true face of humanity', jopa ihailevaan sävyyn, jos raotan henkilökohtaista tulkintaani. Tunnetusti hahmoihin liittyvää graffititaidetta pyyhitään nopeasti ja tehokkaasti, nimenomaan myyttisyyden lietsomiseen vedoten, mitä ilmeisimmin. Kaikki tallentuu kuitenkin Internetiin. Nettisivuillamme on linkki nettisivulle, joka kerää aktiivisesti hahmoihin liittyvää graffititaidetta, joka muuten valuisi puhdistusaineen mukana
unohduksiin.

Ilmiön lähtölaukaukseksi lasketaan yleisesti Trion ensimmäiset iskut puistoissa ympäri Ellsworthin kaupunkia viime vuoden kesäkuussa. Sittemmin poliisin tietoon on tullut kuukausittain Improvisoijien uhreja. Media on tarttunut aggressiivisesti uhrien tarinoihin, ja tapaukset saivat nopeasti laajaa mediahuomiota. Ne myös osaltaan laukaisivat vielä tähän päivään asti jatkuneen keskustelun nuorison ahdingosta.

”Ulkoilutin koiraani Taivaallisen rauhan aukiolla, kun pusikosta lähellä Westin patsasta syöksyi tumma hahmo. Ennen kuin tajusin, olin polvillani kolmen luultavasti nuoren miehen keskellä. Heillä oli yllään teatterityyliset maskit, jokaisella jonkinlainen musta läikkä tai merkki eri kohdassa. En osaa sanoa, mutta ne eivät olleet identtisiä. Jähmetyin, en osannut tehdä mitään. En osannut edes pelätä. 'Emme raiskaa sinua, mutta olethan hiljaa?' Tuijotin eteeni, kai ajattelin että tämä oli nyt tässä. Ehkä nyökkäsin. Sitten he kysyivät kysymyksiä. 'Uskotko jumalaan? Pitääkö miehen olla älykäs? Pidätkö pastasta? Käytätkö usein korkokenkiä?' Kai ne sairaat paskat saivat kangen kovaksi. Heilutin päätäni johonkin suuntaan kunkin kysymyksen jälkeen. Jack, koirani epätietoinen haukkuminen kuului jostain kaukaa, kuin jonkun kalvon takaa. Sitten minua potkaistiin viisi lujaa kertaa. Jäin siihen makaamaan."

Tämä katkelma on Anna Hawertin haastattelusta CCH:n ’Today in News’ tv-ohjelmasta. Hän oli tiettävästi ensimmäinen Artistien uhri. Muidenkin uhrien kertomukset seuraavat samaa kaavaa. He eivät käytä aseita, mutta ainakin yksi heistä osaa itsepuolustusta, sillä uhrit ovat tehokkaasti riisuttu mahdollisista aseista erinäisin lukoin.Merkittävin seikka kuitenkin on, kuten kenties tiedätte, että noin puolet Trion kohdanneista selviää säikähdyksellä. Kyllä-ei kysymyksiä seuraa eriasteista pahoinpitelyä tai Kolmikko poistuu juosten paikalta. Muutamat uhrit ovat kertonee, että yksi miehistä käski katsomaan silmiin ennen heidän poistumistaan paikalta. Improvisoijat ovat vieneet mukanaan poikkeuksetta kaikki aseet, jotka ovat löytäneet, mutta muuta he eivät tiettävästi ole varastaneet. Uhrit ovat olleet kaikenikäisiä 16 ikävuodesta ylöspäin, miehiä ja naisia. Vanhin uhri on ollut George Santer 64 vuoden iässä. Hänen vasen jalkansa murtui ja kädet olivat pahoin ruhjeilla. Sittemmin kuva Miesten maskeista on tarkentunut. Kussakin on musta maalattu viiru, yhdessä leuan alla, toisessa oikean kulmakarvan kohdalla, kolmannessa vasemman silmän alapuolella.



Tämän järjettömän toiminnan motiiveja on spekuloitu monelta eri taholta monesta eri kulmasta, mutta tuloksetta. Kenties pelkkä väkivaltaisuus olisi helpompaa selittää, pahoinpitelemättä jättäminen ei vaikuttaisi seuraavan mitään logiikkaa. On voitu esittää vain valistuneita arvauksia. Saavatko heikot osansa? Sattuvatko uhrit vain ärsyttämään? Heittävätkö he kolikkoa? Onko kyse vain Kellopeliappelsiinin innoittamasta kokeilusta? Emme tiedä. Vahvistuneesta puistojen valvonnasta huolimatta otamme suuren riskin astuessamme kaupunkimme puistoihin illan hämärtäessä.

Haluan kiittää kaikkia kuuntelijoitamme. Seuraavaksi Dj Forsaker johdattaa teidät pehmeiden ääniaaltojen laguuniin, jossa lainehdimme seuraavan tunnin ajan. Olen Vince Green, tämä oli Paikka sankarille.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tuhannen merkin elämänkerta

Teakin hakuihin lähettämäni tehtävä.




Koko ikäni Tampereella. Ennen ylä-astetta aika kului koripallon ja nuorisokeskuksen parissa. Yläasteella koin paineita, sillä en seurustellut. Eivät ne muutkaan, mutta jostain nuoren miehen psyykeen pyrki seurustelun tarve. Muuten tulin toimeen kaiken kanssa, koulun, koripallon, korttitaikuuden, kitaran soiton ja elämän ylipäätään. Seurakunnan nuorisotoiminnasta muodostuivat kaksi keskeisintä kaveriporukkaani, vapaa-ajan toiminnan lisäksi. Molempien joukkojen spontaanisuus ja hyvä henki tarttuivat myös minuun. Lukio avasi silmäni. Oppilaamme olivat avoimia ja löysin uusia tapoja ilmaista ja toteuttaa itseäni. Saldoksi kasautui lukuisia elokuvaprojekteja, muutama näytelmä ja inspiraatio kirjoittaa. Kyvyt kriittisesti arvioida itseään ovat kasvaneet. Ensimmäisen tyttöystäväni kanssa olemme viettäneet yhdessä riidattomat puolitoista vuotta. Uskon löytäneeni elämäni suunnaksi maailman ja itseni ymmärtämisen, sekä tiedon ja ilmaisemisen janon.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Avoin kirje Docventuresista




Herrat Riku ja Tunna, saanen puhutella teitä mieltäni askarruttavan ongelman äärellä. Suomen suurimman kuntokoulun palveluksessa en näet ole ollut kykenevä liittymään reaaliaikaisesti Docventuresin keskustelujen svääreihin. Olen tyytynyt katsomaan dokumentit ja keskustelut Yle Areenasta silloin kun siihen on ollut aikaa ja kun kännykkäni netti on sen minulle laupeudessaan suonut. Pitkän mietinnän tuloksena hylkäsin ajatuksen sivariin siirtymisestä, jotta voisin ohjelmaanne öögata. Sen sijaan blastaan tähän bittisiitokseen kaikki ne kelat, jotka tältä yhdeltä istumalta, muistini rajoittamana, sen pahemmin jälkeenpäin tuunailematta, neuronieni ja synapsieni syövereistä tähän ilmestyvät.

Talous taklattiin rajusti. Dokumentti selosti selkeästi ja monipuolisesti monenasteiset ukotukset ja rakenteen ongelmat. Muutamat dokkarin puhujat puhuivat puhettaan lähinnä lämpimikseen, mutta pointit ja kauhukuvat iskivät lujaa. Ratkaisujahan ei tarjottu, mutta onko niitä? Californian Yliopistossa on testattu Monopolin avulla ihmisten käyttäytymistä kilpailtaessa eriarvoisilla lähtökohdilla ja säännöilla. Koehenkilöt, jotka saivat pelin alussa ja aikana huomattavia rahallisia helpotuksia, alkoivat lopulta lähes poikkeuksetta uskoa ansaitsevansa ja ansainneensa ne itselleen. Valta ja raha ajavat käytöksemme urille, joita emme tiedosta emmekä juurikaan voi kontrolloida. Tämä yhtenä esimerkkinä on omiaan ylläpitämään valtavia valtavia valtavia rahaliikkeitä valtavilla yrityksillä, jotka pyrkivät entistä valtavimmiksi. Rahalla saa ja lobbareilla pääsee. Vaikka systeemiä lähdettäisiin kaatamaan, kerääntyy raha edelleen sinne missä sitä jo on. Pisteet mielenkiintoisesta vieraastanne, vaalitettavasti muuta kommentoitavaa ei irtoa.

Luontokeskustelun vieraanne ei henkilökohtaisesti minua vakuuttanut. Verrattuna esimerkiksi kannabiskeskustelun asiantuntevaan asiantuntijaan, esittäytyi tulevaisuudentutkija ylioptimistisena (tosin olen kyyninen nihilistimulkku), eikä hänen argumenteilleen tuntunut löytyvän konkreettisia tutkimustuloksia vaan lähinnä spekulaatiota. Muistaakseni hän bamlasi tietotekniikan suomasta ongelmien tiedostamisesta. Kyllähän sitä voi tiedostaa ongelmia vaikka kuinka, räyhätä pasuunoineen pitkin toreja huudattaen Linkolan haastatteluja jakaen flaiereita huutaen että herätkää. Oma yksinkertainen ja surullinen vastaukseni on, että ihminen vaan on niin laiska. Ei välttämättä edes tyhmä, mutta niin maan perin laiska. Laiska tutustumaan itseensä, puolueisiin, ilmastonmuutoksiin ties mihin. Ja ennen ennen kaikkea laiska toimimaan. Eräs kirja (Misantropian historia) sanoi sen hyvin selkeästi, ajatuksen, joka kuitenkin piti lukea jostain. Nimittäin filosofiat ja filosofit kautta historian ovat asettaneet ihmisen sellaiseksi, johon hän ei kykene. Lopulta olemme mukavuudenhaluisia, eikä meitä kiinnosta toimia itämeren tai herra paratkoon minkään muun meren eteen. Ja vielä, ihminen tulee todennäköisesti pyöriin kulmilla pitkän tovin. Olemmehan me maan niin perkeleen hyvin planeetallemme sopeutunut laji. Luonnon kuormittaminen tavoittaa länsimaat vasta pitkän tovin kuluttua, kehitysmaiden jälkheen.

Kannabiskeskustelu oli virkistävä nimenomaisestikin, juurikin sen takia, että tosiaankin toitotitte avoimemman keskustelun puolesta. Arvokonservatismi on synti. On se. Maailma, ihmiskunta, jumalauta kaikki on jatkuvassa muutoksessa ja siihen muutokseen on reagoitava itsekin. Kaikki kulttuurissamme, perinteessämme, ajattelussamme on alttiina muutokseen ja jos sen muutoksen mahdollisuuden muuraamme umpee, jäämme jälkeen. Ja jos päätös oli väärä, niin virheistä opitaan. Näin yksinkertaista ilman kattavia empiirisiä tutkimuksia asia on näin. On se. Kiitos teille, että raivaatte ainakin osaltanne tämän asianhaaran näkyvyyttä ja keskustelua. Itse dokumenttihän on äärimmäisen päräyttävä ja äärimmäisen hauska. Konsepti oli toimiva ja henkkoht ennennäkemätön, kiitos dokkarivalinnasta. Kelasin oikein kaksin käsin, kuinka helppoa on vailla perusteita iskostaa mieliin jotain, mitä itse uskoo oikeaksi. Dokumentti rinnastui myös maaniosti nykypäivään, mediaan ja politiikkaan. Ei aina tarvitse ajatella itse, kun muut ajattelevat puolestasi.

Banksy on itse pyhin kolminaisuus. Heebon teoksia olen seurannut ja antaumuksella ihaillut jo pidemmän aikaa. Eräs suosikkitöistäni, joihin olen törmännyt on sapluuna alastomasta tytöstä suositusta valokuvasta Vietnamin sodasta. Toisesta kädestä pitää kiinni Ronald McDonald ja toisesta Kikki-hiiri. Miehen (miehien?) kekseliäisyydelle ei löydy rajaa. Itse dokumenttihan seuraa hyvinkin elokuvamaista kaavaa. Uskon homman olevan suunniteltu, feikattu, kusetus nääs. Mutta sen ei ole väliä. Salaliittoteoriat harvoin muuttavat varsinaisen tapauksen seurauksia "oikeaan" suuntaan, vaan on pikemminkin kunniallinen polttoleima interneetin itsenäisten ajattelioiden perslävessä. Itse tarinalla on merkitystä ja voi pojat se on messevä. Haistoin loppupuolen suuren näytelmän kusentuoksun, mutta dokumentti osasi viedä maton alta tylyillä kommenteilla konkareilta. Oivan muikeasti lopputulema kysymyksineen jätettiin vain ilmaan leijumaan, enkä minäkään osannut siitä mitään kiinteäksi tiivistää. Kysymykset taiteen "säännöistä", kaupallisuudesta ja arvosta jäivät vaille vastausta, sillä niitä tuskin yksiselitteisesti löytyy. Ehdottomasti eräs favorittidokkareista.

Ilmeisesti ruuasta piti tulla puhumaan tämätämä videochatissä pyörähtänyt tutkia. Harmi ettei hän päässyt, sillä kokkivieraan näkövinkkeli oli hyvin kapea ja sen ulkopuoliset kommentit oikeastaan ihmettelyä ja latteita toteamuksia. Kuitenkin kauhuleffa tarjosi varmasti jokaiselle aihetta miettiä että mitäs heleveettiä. Jälleen kerran törmätään taasen kerran uudelleen vielä kerran ihmisen laiskuuteen. Tekosyitä riittää. Lihattoman lokakuun ehdottomasti isken ensivuonna, nykyisten olosuhteiden vallitessa. Domentäärhän selittää pitkälti itsensä, enkä ole siihen mitään lisäämään.

Että sellasta. Kaikkea ei tullut sanottua, mutta kuten sanottua ovat resurssini keskusteluun olleet rajoitetut. Argumentointininini ei ole yllä huippuunsa, liikaa asiaa, liian vähän kaikkea, mitä asian parantamiseksi vaaditaan. Ihan jo hävettää. Perimmäisenä pointtina lienee kuitenkin Kiitos, niinkö isolla K:lla. Eikä vain Docventuresista vaan kaikista kirjoistanne ja ennen kaikkea Madventuresista, jonka olette suuressa viisaudessanne meille suoneet. Te jos ketkä haastatte kelaamaan ja tarjoatte paljontarvittavaa perspektiiviä oleskeluun tällä planeetalla. Ja teette sen toisin ja paremmin kuin kukaan muu. Älkhää koskaan lopettako, sillä ketään ei ole teitä korvaamassa. Aika kornia ja persposkia lipovaa tekstiä, mutta näin se on. On se. Paljon olisi sanottavaa, mutta mieltäni lämmittää, jos edes tämän verran tajuntaani tavoittaa teidät.

Korposta kiittäen
Autosotamies Qvick




lauantai 21. syyskuuta 2013

Elämä tulee ennen kuolemaa

Katulamput langettavat jykevät pyramidinsa pimeään syysiltaan. Hämäriä ääriviivoja piirtyy metsänreunan oksien kutomalle kankaalle. Varovainen sade soittaa pihan nurmea tasaisesti toistuvaan epätasaiseen rytmiin. Parvekkeen kaide ripottelee pisaroita Tiinan paljaille jaloille. Paksu kylpytakki luo lämpimän vaipan, jonka sisältä voi turvallisesti tarkkailla viipyvää iltaa.

Elämä on juhla

Tiina nostaa kahvikupin huulilleen ja puhaltaa höyryn tanssimaan. Hän sulkee silmänsä ja keskittyy. Kylmiin jalkoihin, jokaiseen vesipisaraan, jokaiseen sekuntiin, jotta ne eivät kiirehtisi pois. Tiina avaa silmänsä ja tarkistaa onko takapihalta jäänyt jotain näkemättä, onko kaikki paikallaan.

Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan

Nuo ajatuksissa kaikuvat sanat löytyvät pienen rasian kannesta permanenttitussilla kirjoitettuna. Tiina avaa rasian ja tarkistaa että paperilappuja on 23. Hän tarttuu ensimmäiseen ja alkaa lukea sitä hitaasti antaen sanojen muodostaa merkityksensä, merkitysten nivoutua neuroneihin, neuronien koota lauseista Tiinalle kokonaisuus, kaikki.

Ei elämästä mitään jää eikä siitä mitään mukaansa saa. Kun sen tajuaa, tällaisen tavallisenkin minuutin arvo nousee aika kuulkaa paljon. Mutta ei ihminen parempaan pysty kuin mihin pystyy

Yksi kerrallaan laput nousevat hetkeksi erilleen muista ja painuvat taas tiukasti toisiinsa kiinni. Lainausten kirjoittajat ovat sekoittuneet muistissa toisiinsa, etunimet ja sukunimet päällekkäin ja ristiin, väärät kirjat väärillä kirjoittajilla ja toisinpäin. Mutta rasia säilyttää olennaisen, ajatukset.

Maailmankaikkeus antoi minulle lahjaksi elämän. Minä annan maailmankaikkeudelle vastalahjaksi ainutlaatuisen elämäni

Kaukana ohi ajavan auton kaiun kadottua on hyvä aloittaa. Ruutupaperi imee ahneena permanenttitussin laatimia sanoja. Hieman lisää kahvia, joka alkaa jäähtyä. Viimeiset kaksi sanaa. Valmis. Tiina sulkee Kari Hotakaisen Luonnon laki -kirjan sivun 205 kohdalta. Hän repäisee kirjoittamansa kaksi lausetta huolellisesti irti vihon sivulta ja laittaa lapun rasiaan muiden tekstien väliin. Järjestyksellä ei ole väliä.

Elämä ei tule koskaan valmiiksi eikä se valmista mihinkään. Elämä tulee puskista ja katoaa pelloille

lauantai 17. elokuuta 2013

Jaska ja maailmankatsomusleirit

 Saatan lisäillä vielä leirejä, jos keksin.




 Jaskan ensimmäinen yö poissa kotoa oli Avain-yhtymän leirillä. Yhtymän tarkoituksena on avartaa lapsille ja nuorille maailmankatsomusten ja itsenäisen ajattelun saloja. Ainakin yhdelle leirille olisi mentävä, muuten ei lapsi saisi tarpeeksi virikkeitä, saattaisi jäädä tyhmäksi tai masentua ellei ugrilaista ahdasta mieltä rassattaisi puhtaaksi valistuksen piippuharjalla. Ja pitihän äidin saada hetki hengähtää. Pitkästä listasta hän uskaltautui kaksitoistavuotiaiden Suurmiesten jalanjäljissä -leirille.


Leirillä tutustuttiin mitä hauskimpien leikkien ja pelien kautta historiamme suurmiehiin kuten Mohammediin, Jeesukseen, Buddhaan, Siddharthaan, Nietzscheen, Marxiin, Hawkingiin, Newtoniin, Darwiniin, Platoniin, Descartesiin, Voltaireen, Kantiin ja heidän rooliinsa niin historiassa kuin nykypäivänäkin. Henkilöitä esimerkiksi arvuuteltiin Arvaa kuka -pelin merkeissä. Onko hän filosofi? Onko hän kalju? Onko hän nihilisti? Opetukselliset osiot soljuivat Jaskalta ohi korvien hänen keksiessä muiden poikien kanssa henkilöille supervoimia. Kun käskettiin olla hiljaa, piirteli Jaska supervoimia toteen. Jeesus sai vyölleen heitettäviä sädekehiä, Darwnia kantoi armeija karvaisia alkuihmisiä ja Hawking päivitti pyörätuoliinsa liekinheittimen, propellit ja konekiväärin. Askartelupäivä oli suuri pettymys. Hindujen symboli näytti hienolta, mutta osoittautui mahdottomaksi haasteeksi tehdä koruksi. Kun päästiin lopulta piirtämään, sai Jaskan ryhmä piirrettäväkseen Mohammedin. Tulipahan piirrettyä hieno kaapu.


 Seuraavaa kesää tahditti Vierailevat tähdet -leiri. Nimensä mukaisesti leirillä kävi vierailemassa värikäs kirjo luennoitsijoita itsenäisine ajatuksineen. Jokaisen vierailijan jälkeen maalattiin omaan tauluun luentoa kuvaava symboli. Lapset saivat konkreettisia neuvoja kierrättämiseen, hiljentymiseen, mietiskelyyn, hyväntekeväisyyteen, rukoiluun, kasvissyönttiin, pidättäytymiseen ja luonnonsuojeluun. Jaskaa hieman kyllästytti. Istuminen huonosti ilmastoidussa ahtaassa luokkahuoneessa, vain puhuvan pään vaihtuessa tunnin välein honottavasta kiihkeään ja takaisin, ei innostanut. Luennoitsijoiden aika kului termien selittämiseen ja kysymysten esittämiseen, joihin juuri kukaan ei osannut vastata. Viimeisenä päivänä oli teemana vammaisuus. Kaikille leiriläisille arvottiin jokin rajoittava tekijä. Kaisa sai peittävän siteen silmilleen, Eino kolminkertaisen kuulosuojauksen, Henni pyörätuolin ja niin edelleen. Kaikkien tuli auttaa toisiaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Jaskan hatusta nostamassa lapussa luki "Autismi". Saatuaan selville mitä se tarkoitti Jaska riensi suoraan kerhohuoneeseen ja pelasi lopunpäivän Fifaa pleikkarilla. Ehdottomasti leirin paras päivä.


Kolmas leiri sai riittää. Virkaintoinen Pertti Sänkiä päätti opettaa 14 kesäisille esiteineille ramadanin saloja käytännössä. Sänkiä lukitsi talonmiehen ja keittäjät keittiöön vetäytyen sitten huoneeseensa mietiskelemään. Nyt oppisivat kaiken maailman älypuhelinten ja makuvesien runtelemat mukulat tuntemaan nahoissaan nälän, köyhyyden ja hengellisen ravinnon yltäkylläisyyden. Uskomattomat uskonnot -leiriä ei varsinaisesti keskeytetty, kaikki soittivat vanhempansa hakemaan kotiin. Eräs nekalalaisen kuvataiteilijan poika Hans sinnitteli ilta kuuteen, mutta murtui lopulta hänkin ja lähti kebabille. Jaskan päästyä kotiin taulu luentojen symboleista jouti yöpöydältä nopean huitaisun saattamana roskiin. Moisessa sekamelskassa ei ollut mitään tolkkua. Sivistyssanat ja aatteet valuivat vielä illallakin korvista liaten tyynyliinoja. Aamun valjetella yöpöytä näytti perin kolkolta.

lauantai 10. elokuuta 2013

Korpraali Salomaa

Suomen suurimmassa kuntokoulussa korpraali Salomaa oppi muun muassa petaamaan petinsä, laittamaan paidan housuun, pukeutumaan sukkelaan, käärimään punttinsa, lankkaamaan kenkänsä, syömään aterian seitsemässä minuutissa, ampumaan, tervehtimään, puhuttelemaan, tetsaamaan, seisomaan levossa ja asennossa, lipastamaan, nuuskaamaan, suunnistamaan, siivoamaan, runkkaamaan mitä viekkaimmin ja upottamaan itsensä sokeriin. Tappamisen eettisillä ongelmilla ei Korpraali Salomaan päätä vaivattu. Eipä sillä, eivät ne muitakaan kiinnostaneet.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Rastas

Ville astuu bussiin. Villellä on nyt rastat. Ville tervehtii bussikuskia, joka tervehtii takaisin.

Otit sitten rastat, sanoi äiti kysyen sitten, aikooko Ville nyt pelastaa maailman. Ville on harjaantunut keskustelemaan äitinsä kanssa. Ville vastasi, että hän aikoo pelastaa itsensä. Ville oli sanomisensa sanonut jo kauan sitten. Kaukaa oli äiti nähnyt takkuuntuvat hiukset, jankuttanut vastaan, mutta lopulta luovuttanut. Äiti päätti keskustelun sanoihin, ehtoollinen on pelastumista varten, ei superfood.

Ville tietää kertoa Saddhartha Gautaman opin, kärsimys johtuu ihmisen kyvyttömyydestä ymmärtää kaiken katoavuus ja eteenpäin virtaus. Ville lisää listaan mielellään ainakin tehotuotannon ja saasteet. Pitkään hän ei kuullut saati nähnyt kärsimystä. Sika ei valita ahtaudesta enää makkarapaketissa. Minkin kroonisesta stressitilasta näemme kymmenen sekuntia, toimittajan puheen peittäessä sadat häkkejä raapivat kynnet, jotka Ville on nyt kuullut. Talvivaarasta kuvaruudulle heijastuu vain järven pinta, ei mitä sen nielussa velloo.

Ville istuu bussin keskelle. Villen kädet hikoavat. Ville katsoo toisen tai kolmannen kerran olkansa yli. Ei sielä istu kukaan, usko jo. Ville kurottaa oikean kätensä reppuunsa, ottaa esille tarran, liimaa sen huolellisesti edessä olevaan penkkiin, tehden tämän rutiininomaisen nopeasti. Raadeltu minkki asettuu paikoilleen matkustajien nähtäville. Ville katsoo minkkiä. Ville kuulee kärsimyksen, toivoen, nyt muutkin voivat kuulla sen.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Masennusmonologi



Lyhyt monologi, joka mahollisesti päätyy osaksi näytelmäprokkista.





Masentuneella aivojen tuottaman välittäjäaine serotoniinin määrän todetaan usein olevan matalalla. Serotoniini on yhteydessä ihmisen tunnetilojen säätelyyn ja energiatasapainoon. Sen puute saattaa aiheuttaa muun muassa apatiaa, kroonista väsymystä, impulsiivisuutta, väkivaltaisuutta ja unen puutetta.

Sekös tässä vain onkin vialla? Eivät geenit heittäneet yatzya, korkeintaan kolmoset. No, pumpataan vaan serotoniinit takaisin kohdilleen ja puhutaan mukavia vanhempien kanssa. Selvitellään mistä se paha olo oikeen johtuu. Miltä se tuntuu. Lääkityksen ja vanhempien kanssa käydyn terapian on yhdessä todettu tehokkaimmaksi keinoksi nuorten masennusta vastaan.

Mutta kun lääkitys loppuu, aivot sanoutuvat reseptistä irti, ne ei oikein tiedä mitä tehdä. Ei kaikilla, mutta mä en päässyt huutamaan bingoa. Paha olo, kirjava valikoima edellä mainittuja oireita, palaa entistä pahempana. Nakkikioskilla uhonnut kusipää, turpaansa ottanut, joka nyt palaa kavereidensa kanssa puukko kädessä, ettei vain lähtisi häviäjänä.

Pahinta on, että pystyy tiedostamaan tapahtumien jokaisen vaiheen. Uskokaa pois, sairastuessa pahasti on tapana ottaa kaikki sairaudesta selville, antaa sille kasvot. Lääkefirmojen rahoittamien ristiriitaisten tutkimusten viidakosta löysin oman polkuni. Se ei johda mihinkään. Mä en halua olla tilastopoikkeama, uuden lääkkeen koe-eläin, toivoton tapaus. Mä haluan vain olla ehjä. Mutta kukaan ei tiedä miten palaset liimataan kasaan.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Supernyrkki


 Supernyrkki
 


Supervoimani äkkäsin yläasteen paikkeilla. Veli oli sillon kyllä taunojen tauno. Koulun sijasta sitä kiinnosti viina, mut niin kai kaikkia muitaki, tai sit vaan kyyhöttää kotona kirjojen äärellä, tai sitte harrastuksissa, jotain tekemässä kuitenkin. Siis päähä mahtuu vaan yks ajatus ja velillä se sattu oleen viina. Tapeltii niinkö aika usein, mut oli sellane herrasmiessääntö, ettei päähä lyödä, se oli niinkö tabu. Yks ilta tulin vineen sille, että lukisit kokeisiin, että pääsisit edes palikkalinjalle opiskelee. Se siitä sitte riemastu ja kietas haaraväliin varottamatta, tabu se oli sekin. Mää sit survasin sitä oikealle poskelle ihan kyllä hävettävän lujaa. Hetken se oli niinkö pomppaamaisillaan kimppuun, että nyt jumalavita lähtee, mut sit se näki valon tai jotai, tuijotti hetken hiljaa, jotai kelaten. Sit se totes, että totta turiset, menenpä tästä lukemaan. Seuraavana päivänä se repäs kokeesta kympin, lukemalla sen yhen illan. Usko pois, se on verrattavissa niinkö, no, en nyt keksi mitää, mutta kummaa se oli.

Seuraavaks survasin Villee, tai siis vahinko se oli, tai sitte aika kultaa muistot. Koristunnilla iskin ainaki puolivahingossa siltä hampaat vinoon. Sen jälkee se oli rauhalline ku pässi, rauhallinen pässi. Luulin täräyttäneeni sitä pahemman kerran, ei se ollu entisensä. Sit iskin erinäisissä tapauksissa, vahingossa, populaa lättyyn. Kaikki oli samoin tein niinkö rauhallisia ja fiksuja, vaikken sitä selittää osaakaan, että miten se onnistuu niinkö käytännössä. Testailin sitte tarkotuksella, että survoin porukkaa lättyyn, välillä hellästi ja välillä vähä rajummin, todeten, että kaikista tuli fiksuja. Ihan tosi. Joo joo, en kuseta. Kerta toisensa jälkee tulos oli aina sama, fiksuja niistä tulee. No joo joo.

Aikansa siinä mietti, että mites tästä sais nytte hyödyn, että mitäs tän kanssa nyt sitte. Kyllähän haluaa jakaa tätä fiksuuden siunausta, että jos tekee rauhalliseks ja hyväks koulussa, ni eikös sillo elämänlaatu parane, ainaki veljellä kävi ehdottomasti niin. Oon ny tehny reissua ympäri Suomee lätkie populaa naamaan. Tässä on jalostunu aika nokkelaks lätkijäks. Talvisin voi kaatuilla ja huitasta possee naamalle, tai hevimetallikeikoilla pitin pyöriessä. Pari kertaa jouduin kyllä selittelee tekosiani, kun tarhan pihassa kävin leikittämässä niitä muksuja, että leikissä läpsästään poskelle, senkin oon niinkö ite keksiny. Kihniössä sai kerran survoo ihan kaksin käsin yhtä rekkamiestä, jonka kanssa jouduin tappeluun, että se siitä sitte rauhottu. Seuraavaks mä suuntaan varmaan Poriin. Sielä pitäs olla painin alkeiskurssi perjantaina, että sinne vois mennä vähä lätkimään.