Masennusmonologi

Lyhyt monologi, joka mahollisesti päätyy osaksi näytelmäprokkista.

Masentuneella aivojen tuottaman välittäjäaine serotoniinin määrän todetaan usein olevan matalalla. Serotoniini on yhteydessä ihmisen tunnetilojen säätelyyn ja energiatasapainoon. Sen puute saattaa aiheuttaa muun muassa apatiaa, kroonista väsymystä, impulsiivisuutta, väkivaltaisuutta ja unen puutetta.

Sekös tässä vain onkin vialla? Eivät geenit heittäneet yatzya, korkeintaan kolmoset. No, pumpataan vaan serotoniinit takaisin kohdilleen ja puhutaan mukavia vanhempien kanssa. Selvitellään mistä se paha olo oikeen johtuu. Miltä se tuntuu. Lääkityksen ja vanhempien kanssa käydyn terapian on yhdessä todettu tehokkaimmaksi keinoksi nuorten masennusta vastaan.

Mutta kun lääkitys loppuu, aivot sanoutuvat reseptistä irti, ne ei oikein tiedä mitä tehdä. Ei kaikilla, mutta mä en päässyt huutamaan bingoa. Paha olo, kirjava valikoima edellä mainittuja oireita, palaa entistä pahempana. Nakkikioskilla uhonnut kusipää, turpaansa ottanut, joka nyt palaa kavereidensa kanssa puukko kädessä, ettei vain lähtisi häviäjänä.

Pahinta on, että pystyy tiedostamaan tapahtumien jokaisen vaiheen. Uskokaa pois, sairastuessa pahasti on tapana ottaa kaikki sairaudesta selville, antaa sille kasvot. Lääkefirmojen rahoittamien ristiriitaisten tutkimusten viidakosta löysin oman polkuni. Se ei johda mihinkään. Mä en halua olla tilastopoikkeama, uuden lääkkeen koe-eläin, toivoton tapaus. Mä haluan vain olla ehjä. Mutta kukaan ei tiedä miten palaset liimataan kasaan.