perjantai 15. toukokuuta 2015

Äänestin kokoomusta

Lukiossani järjestettiin viime kunnallisvaaleissa nuorten ehdokkaiden vaalipaneeli. Paneelin lopuksi yleisö saattoi esittää kysymyksiä haluamilleen ehdokkaille. Nousin jumppasalin lattialta rinta rottingilla ja lauoin mikrofooniin kokoomuksen nuorelle ehdokkaalle kömpelön ja typerästi muotoillun kysymyksen, jonka ainoana tarkoituksena oli laulaa minua kokeneempi politiikan tuntija suohon urhoollisena vasemmistolaisena taistelijana. 

Nyt herään joka yö tuohon painajaiseen häpeillen. Häpeillen siksi, että epäkypsällä asenteellani oletin kannattavani ainoaa varteenotettavaa puoluelinjaa antamatta kokoomuksen edustajan vastauksen koskaan horjuuttaa kantaani. Häpeillen siksi, että oletin saman rohdon toimivan vaaleista ja taloustilanteesta riippumatta. Ja siksi, että tuolloin minulle jokainen kokoomuslainen oli verta imevä massikeisari. (Tämä kyseinen teksti ei ole kuitenkaan kokoomuslaisuuden puolustuspuhe!)

Kirjoitin tuolloin Aamulehden yleisönosastolle vaalien pinnallisuudesta ja siitä kuinka kevyesti teemme poliittisen valintamme. Sittemmin olen todennut, että tietämättömyytemme ei niinkään ole tuomittavaa. Emme voi olettaa jokaisen äänestysoikeudellisen koluavan läpi objektiivisesti koko puoluekentää. Kuitenkin seuraava Ville Niinistön facebook-päivitys koskien muodustunutta hallitusta (PersKeKo) sai minut heräämään toisenlaiseen meitä alati ympäröivään ongelmaan.

"Suomi vuonna 2015. Olen hiukan huolissani siitä, että muistetaanko tässä asetelmassa erilaiset suomalaiset: eläkeläiset, lapsiperheet, opiskelijat, nuoret, lapset, naiset, miehet, maahanmuuttajat, työttömät ja erilaiset työntekijäryhmät."

Vaikka Ville Niinistö on varmasti asiantunteva poliitikko, pidän kommenttia ilmeisen lapsellisena, yksinkertaistavana ja typeränä. 1 680 000 suomalaista on antanut äänensä näille hallituksessa istuville puolueille, jotka nyt uhkaavat jättää huomiotta jokaisen suomalaisen. Ikävä kyllä vaikuttaisi siltä, että meille poliittisen kentän ääripäistä toinen puoli vaikuttaa aina joukolta tyhmiä Luciferin kätyreitä.
Minulta on kestänyt pitkän aikaa ymmärtää, että jokaisella puolueella on vilpittömästi tähtäimessä suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi. Uppimielinen ennakkoasenne ja muiden puolueiden demonisointi eivät luo kestävää kuvaa todellisuudesta, ovat osoitus tietämyksemme yliarvioinnista, eivätkä kannusta vastaanottavaiseen ja ymmärtäväiseen keskustelukulttuuriin saati sitten mielensä muuttamiseen.

Tästä ahdasmielisyydestä haluan henkilökahtaisesti irtisanoutua. Vaalien alla jalona tavoitteenani oli lukea läpi kaikkien suurten puolueiden vaaliohjelmat. Ajan ja kiinnostuksen puutteen vuoksi päädyin lukemaan vihreiden, vasemmistoliiton, keskustan, kokoomuksen ja piraattipuolueen ohjelmat. Lisäksi katsoin Ville Niinistön ja Alexander Stubbin vaalitentit.

Tässä lyhyt ja kaikin puolin virheellinen oma summaukseni puolueohjelmien teeseistä. Vihreiden tarjoama malli työpaikkojen luontiin uusiutuvan energian ympärille ammuttiin vaalitentissä täyteen reikiä ja mielestäni ydinvoima on semi jees. Vasemmistoliitto ajoi yhteiskunnalle liian kallista linjaa ottaen huomioon vuotuisen kestävyysvajeemme. Keskustan vaaliohjelmasta en saanut paljoakaan konkretiaa raavittua irti. Piraattipuolueen ohjelma oli sisällöllisesti aivan liian niukka.

Jos itse äänestit toisin, et äänestänyt väärin, äänestit toisin. Tiedostan, että kokoomuksen kaapissa lymyilee iso mörkö, joka hokee taukoamatta maanisesti "Jokainen on oman onnensa seppä". Kuitenkin kokoomus ajoi käsitykseni mukaan tiukimpia leikkauksia ja tehokkaimpia ratkaisuja työpaikkojen luomiseksi, lääkkeeksi nykyiseen velkatilanteeseemme.

Tavoitteenani oli olla mahdollisimman puolueeton. Ja kuten jo huomasitkin, en elä kuin opetan. Minun olisi tullut antaa mahdollisuus lopuille puolueille, sillä käsitykseni esimerkiksi perussuomalaisiin perustuu pitkälti median ja sosiaalisen kuplani sylkemään peukaloheurestiikkaan. Summaukseni on kaikkea muuta kuin mitä puolueet todellisuudessa ja kokonaisuudessaan edustavat.

Vain koska puolue olisi kanssani eri mieltä kehitysavusta, tasavertaisesta avioliittolaista, ydinvoimasta tai maahanmuuttopolitiikasta, ei tarkoita että he edustaisivat joko konservatiivisia juntteja tai goji-marjoja popsivia talonvaltaajia. Näiden kysymysten taustalla saattaa jokaisella puolueella olla kokonaisuus, joka hallituksessa soveltuessaan tuottaisi eniten hyvinvointia Suomeen. Mene ja tiedä. Kun seuraavan kerran suustani pulpahtaa solvaus persuja kohtaan, koitan muistuttaa itseäni siitä tosiasiasta, että en tiedä heidän poliittisesta linjastaan tarpeeksi, jotta kyseinen solvaus olisi oikeutettu. Näin myös Teuvo Hakkaraisen kohdalla.

Näissä vaaleissa äänestin kokoomusta, seuraavissa kenties jotakuta muuta. Haluan elää maailmassa, jossa voin sanoa "Äänestin muuten näissä vaaleissa puoluetta X", ilman, että ympäröimäni ilma täyttyy pelonsekaisesta naurusta ja sukulaisten suusta pursuavasta kahvista. On syytä muistaa, että vastaava avoinmielisyys on sovellettavissa myös politiikan ulkopuolelle.