Varjot saapuivat taas

Unihalvaus on eräänlainen kohtaus, jossa uhri herää REM-unen aikana ruumis halvaantuneena. Uhri on kykenemätön liikkumaan noin minuutin ajan, mutta täysin tietoinen ympäristöstään. Kohtaus laukaisee usein muun muassa voimakkaita pelkotiloja, uhkaavia hallusinaatioita, ääniharhoja ja painetta rintakehällä. Vaihtelevien arvioiden mukaan noin puolet ihmistä kokee unihalvauksen elämänsä aikana. Se on yleisempää narkolepsiaa ja skitsofreniaa sairastavilla. Noin kahdeksankymmentä prosenttia unihalvauksista tapahtuu selällään nukkuessa. Kohtauksen voi tietoisesti pyrkiä lopettamaan esimerkiksi keskittymällä ruumiinosan liikuttamiseen tai erittelemällä kohtausta mielessään. Helvetti tuo hahmo ei ole olemassa.

Yksikään näistä ajatuksista ei päästänyt Leoa varjojen otteesta. Avoin ovi hänen edessään peittyi suureen pikimustaan ihmishahmoon, joka väreillen kasvoi hiljalleen. Se tuli kohti. Saranoista pursuava terävä humina työntyi tylppänä veitsenä korvista sisään, yhä syvemmälle. Ikkunan verhoista rakoileva valo hukkui hiljalleen, peittyi pimeyteen. Leon kaula oli katkaistu. Raskas ruumis makasi toimettomana hänen allaan. Saatoit tuntea vain kuolan valuvan huuliltasi. Miksi vitussa unohdin tennispallon? Hahmo eteni hitaasti. Se tunkeutui huoneeseen kysymättä lupaa. Teki mieli huutaa, riuhtoa, juosta, lyödä, laukata, paeta. Ruumis ei totellut. Lähestyvä olento vääristi kaiken huoneessa. Pimeys kiemurteli pitkin seiniä. Yhdessä sekunnissa kului useampi. Pistävä humina kaikui kaikkialta. Mikään ei tapahtunut oikeasti. Kaikki tapahtui Leon ympärillä.

Se loppui. Raskas silmänräpäytys vei varjot mukanaan, pyyhkien puhtaaksi. Huoneeseen jäi ahdistus, josta ei voinut rimpuilla irti. Olisi helpompi olla, jos ei vielä voisi liikkua. Leo kääntää hitaasti päänsä sängyn toiselle puolelle. Kaukana sängyn toisessa päässä Taia nukkuu kevyesti hengitäen. On parempi olla herättämättä. Leo nousee istumaan. Lattia tuntuu kantavan. Huoneen nurkasta hän poimii harmaan kuluneen t-paidan, jonka selkäpuolelle on ommeltu tennispallo. Tuttu pehmeä kangas hyväilee sormia luvaten, että loppuyön saat nukkua rauhassa. Nyt et enää nuku selälläsi.

On kylmä. Leo sitoo itsensä tiukasti peiton sisään ja kääntyy Taiaan päi.

Liisan päiväkirja

Rakas päiväkirja, tänään oli aikalailla normaali lauantaipäivä. Katoin Doctor Whota, söin kolmileipiä ja katoin ensimmäisen jakson Attack on Titania. Se vaikutti lupaavalta, se lähti nopeasti käyntiin. Äiti tuli noin tunti sitten ylitöistä. Se astu väsyneenä ovelle ja kysy vaan hiljaa seinää tuijottaen: "Liisa, miksi sä vain makaat. Osaatko sä kertoa?" Mä en vastannut. Keskustelusta ei tule tunnetusti mitään. Äiti lähti tuppervarekutsuille. Mä päätin jättää lipaston päälle tällasen viestin:

"Mä ostin vaatteeni Carlingsista, koska muutkin. Mä uskoin, että maahanmuuttajia on jo tarpeeks, koska isä aina sano niin. Mä syön vaan pupuruokaa, koska satuin käymään protun. Jossain kohtaa tajusin, että me ollaan kaikki lukossa kaikukopassa. Mä ajauduin porukkaan, jossa ihmiset ajatteli samalla tavalla. Uskoin, että niin on hyvä ja että olin oikeessa, koska kaikki ajatteli samalla tavalla. Sitten havahduin, että miten oon päätynyt siihen tilanteeseen ja siihen vastenmieliseen seuraan, enkä löytänyt mitään omaa. Rupesin huutamaan sille kaikukopalle, kuten varmasti muistat. Mutta ne seinät ei kaatunut, siitä kopasta tuli vaan entistä tyhjempi ja ahtaampi. Hetken mä luulin olevani itsenäinen, olin jotain, mitä kukaan muu ei ollu. Mä luulin, että lävärit ja hälläväliäajatusmaailma olisi ratkasu, tekis musta jotain voittamatonta. Ei, mä oon yhtä säälittä kersa, kun kaikki muutkin. Ai niin äiti, unohdinko sanoa, että tyttäresi on punaposkinen läski, mangapeikko, joka ei voi puhua lempielokuvistaan, ilman, että joku huomaa pilkata mua kovaan ääneen. Mä vaan makaan, koska niin on ihan hyvä. Tohtori ei tule ehkä pelastamaan mua, mutta sen seurassa on hyvä olla. Laitan oven lukkoon, en ole vihanen, rakastan sua tosi paljon. Haluun vaan nukkua hyvin ja pitkään, kunnes on taas maanantai."

Tällanen vuodatus tällä kertaa. Oikeesti laitan oven lukkoon, koska äiti tulee kotiin kännissä ja se tulis vollottaen roikkuun mussa koko yöks. Ehkä se nyt kuuntelee. Voi olla, että aamupalapöydässä puhutaan uusista astioista. Nyt katson, pelastuuko ihmiskunta.

Essee: Pentti Linkola

Tulin lukeneeksi Pentti Linkolan kirjan "Johdatus 90-luvun ajatteluun". Se koostuu Linkolan erinäisistä kirjoituksista 80-luvulta. Niistä piirtyy selkeä kuva Linkolan maailmankatsomuksesta, joka on herättänyt huomiota ja paheksuntaa. Tämä maailmankatsomus, syväekologia, on tajuntaan päästettäessä erittäin päräyttävä ja ajatuksia herättävä. Se on helppo sivuuttaa katkeran miehen katkerana mantrana ihmiskunnan itsekkyyttä ja luonnon tuhoamista vastaan.  Eihän ketään, joka ihailee Hitlerin tekoja ja manaa ihmiskuntaa sukupuuton partaalle tule kuunnella. Vai ulisiko vanhan miehen sanoja sittenkin kuunnella?


Mistä on siis kysymys? Linkola peräänkuuluttaa yksinkertaisesti kaiken elävän asettamista samalle viivalle. Ihminen yksilökeskeisyydessään ja ahneudessaan tuhlaa luonnonvaroja turhanpäiväisyyksiin kohtuuttomasti. Linkola tuntee nahoissaan kärsivän luonnon. Kyse ei ole vain luonnosta, vaan myös ihmisen katoamisesta sen tuhoutumisen mukana. Linkola ei toivo ihmisten katoavan, mutta tunnustaa faktan, että meitä on liikaa, emmekä osaa elää luonnon kanssa tasapainoisesti. Hän ei katso pahalla ihmisten joukkokuolemia, jos sillä saadaan luonnolle edes vähän tilaa hengähtää. Ihminen on vieraantunut luonnosta. Olemme jättäneet taaksemme heikompien yksilöiden karsimisen, taistellen vammoja ja tauteja vastaan, pitkittäen luonnollista kuolinaikaamme. Olemme levittäytyneet maapallon joka kolkkaan ja valjastaneet luonnon karjaksi ja pelloiksi.


Vaikuttavinta Linkolan ajattelussa on nimenomaan ihmiskeskeisyyden kyseenalaistaminen. Raamattu asettaa jo luomiskertomuksessa ihmisen eläinten yläpuolelle, mutta eläinten kärsimykseen se tuskin kannustaa. Mikäli maailman näkee materialistisena partikkelien pyörteenä, voi ihmisen ja eläimen tunteman kärsimyksen ainakin käsitteellisesti asettaa yhtä painaviksi. Vaikka eläimet eivät ole yhtä tietoisia itsestään kuin ihmiset, elintilan kaventuminen, valo- ja melusaasteet ja jätteet aiheuttavat konkreettista kipua ja kärsimystä. Tämän Linkola näkee tapahtuvan päivittäin, ihmisten aiheuttama kärsimys saa hänet tuntemaan vihaa. Linkola vertaa tuntemuksiaan esimerkillä, jossa joku joka rakastaa kirjoja, huomaa hiljalleen kaikkien kirjojen katoavan. Hänen rakastamansa asia riistetään häneltä. Näin Linkolalle käy jokaisen uuden sillan, tien ja tehtaan myötä. On kuitenkin kohtuutonta olettaa, että meidät kaikki saataisiin kokemaan huolta luonnosta ja näkemään ponnistuksia sen auttamiseksi. Se on yksinkertaisesti mahdotonta.


Tämän Linkolakin tiedostaa. Tähän hän tarjoaa lääkkeeksi vallankaappausta. Järjestelmällinen tuhlauksen lopettaminen on ainoa tapa, jolla ihmisen elo saataisiin tasapainoon luonnon kanssa. Linkolalle ihanteellinen yhteiskunta olisi mitä luultavimmin keräilykulttuuri. Yhteiskunta ilman kerskakulutusta, luonnonvarojen turhaa kulutusta, yhteisöllisyyden kehto. Meillä olisi kaikki tarvitsemamme, ruokaa, suojaa ja toisemme. Vaikka paluu keräilykulttuuriin vaikuttaa ihanteelliselta, sisältää se ihmisen kannalta luodinreiän, elämän epävarmuuden. Ihminen oli alttiina esimerkiksi taudeille ja ruuan puutteelle. Viljelyn kehittyminen mahdollisti entistä vakaamman ja turvallisemman elämän. Tästä syntyi myös kulttuuri, pysyvien jälkien jättäminen luontoon. Ihminen alkoi hiljalleen irtautua luonnonvalinnan kourista, eikä luonto päässyt rajoittamaan lukumääräämme entiseen tapaan. Vaikka Linkola olisi jo tuolloin viisaana vanhana miehenä varoittanut, että pian kulutamme luontoa liikaa, vaikka hänellä olisi koko ihmiskunta vasaransa alla ja kaikki edistys olisi kielletty planeettamme edun nimissä, uskon, että näinkin ihanteellinen kuvitelma kaatuisi alas korkealta.


Kenties kauniina ajatuksena voisi pitää tällaista yksinkertaista yhteisöä, joka kuluttaisi vain välttämättömän määrän luonnonvaroja. Tämä on myös Linkolan keskeinen teesi. Suuri osa kulutuksestamme on toissijaista, välttämätöntä kulutusta, joka ei tapahdu luonnon tai edes meidän ihmisten etuja mukaisesti. Kulutukseen perustuva kapitalismi onkin pitkälti Linkolan ajattelun vastakohta. Entä jos Linkola nousisi valtaan nyt, ja ottaisi ohjat omiin käsiinsä. Olisivatko ihmiset valmiita tinkimään mukavuudestaan, luopumaan kaikesta turhasta ja rajoittamaan lukumääräänsä? Misantropian historia - kirja, joka käsittelee myös lyhyesti Linkolaa, tutustutti minut yksinkertaiseen ja ilmeiseen ajatukseen. Filosofiat kautta historian toivovat ihmisestä jotain parempaa, asettavat tavoitteita, johon olemme yksilöinä ja yhteisöinä kykenemättömiä. Olemme yksinkertaisesti kykenemättömiä ymmärtämään maailmaamme, tekojamme, päätöksiämme ja tunteitamme tarpeeksi rationaalisesti, kurinalaisesti ja objektiivisesti, jotta kultainen sääntö, Aristotelein hyveet tai buddhalainen kärsimyksestä vapautuminen olisivat realistisia päämääriä koko ihmiskunnalle. Harva meistä on kiinnostunut luonnon tuhoutumisesta, saati valmiita uhraamaan voimavaroja sen auttamiselle. Asia vaikuttaisi olevan niinkin yksinkertainen.



Ei vaadi paljoa todetakseen, että kyseessä on enemmän tai vähemmän utopia, josta olemme askeleen kauempana joka päivä. Suurimpana ansiona pidän vision herättämiä ajatuksia. Vaikka Linkolalta puuttuu vallankumouksen aseet taistella ihmiskuntaa vastaan, hän on onnistuu jalkautumaan lukijoidensa mieliin. Linkolaa lukiessa astuu suurelle ja tuntemattomalle polulle. Vaikka se kuulostaisi typerältä tuomionpäivän pasuunojen soitolta, se patistaa ajattelemaan, tosin ei toimimaan.

Rappiotaidetta

Lisään näitä kenties lisää

 

  

Taivahan tulet

Mie huusin eukolle että: "Perkele johan pomppas! Martta tuus kahtoon! Taivas tippuu niskaan niinkö siin Villen kanaelokuvassa!"
Sen jumalattoman rysähykse jälkee mie nousin sängystä kyökkiin ja siit ovelt sit mie huusin. Kattoon oli revenny tontun mentävä reikä, pöytä oli pirstalein ja lattiassa melekone kuoppa. Kauhee siivo, säpäleit ympäriinsä. Siin kuopas oli epämääräne möykky rautaa. Se näytti melekose kuumalt. Martta kömpes kahtoon ja totes että: "Melekone herätys! Mikäs tuo ny sitte o?"
Mie en osannu siihe mitään valistunutta arvausta laukoa. Siinä me aikamme jahkailtii ja mie soitin sitte poliisille.

Hyyryne vitsaili että: "En mie mikää astrologi ole, mutta voihan mie tulla vilikasee."
Ei se tainnu ymmärtää et henkihä siin ois voinu lähätee, jos tollane ois päälle puonnu. Oltiin vielä vähän tolaltamme, kun Hyyryne sit tuli. Se toi mukanaa jonkun nuoren märäkäkorvan pällistelee myös. Eihä tollast ny joka päivä näe. Saattaa kylält tulla vie pitkät jonot kahtoon. Mie ehoti Martalle, että pyyetää sisäänpääsymaksua, mutta se ei oikee lämmenny miun pisnesidealle.

Siin me seisottii ku lehemät laitumel ja tuiotettii sitä möykkyä. Hyyryne mutisi että: "Tää o varamaa niistä satelleista. Niit pyörii tuol ylhääl pilvin pimein."
Siin sit nyökyteltii. Tähtitaivahalki niit vipeltää vähä väliä. Siin ihan harmittaa ku ei näekää tähärelentoo. Kyl pitäs pystyy luonto ja koneet erottamaan toisistaa. Se märkäkorva, kirkkaat siniset silimät, piti sit niinkö pienen puheen. Se jupisi jotai avaruusromusta ja että sitä o liikaa. Esimerkiks kakstuhataseittemä kiinalaiset kuulemma näyttivät, että mitenkä satelli tuhotaa ja pommittivat sen sitte piristaleiks.

Sit mie sen tajusin. Tää oli vinosilimie tekosia. Kun ei voi suoraa pommittaa, ni nää laukoo niit satellei ja räjäyttävät ku osuvat kohalle. Ei oo pitkä matka tästä Kaijjaani prikaatiin. Maot ja Kim Junnit myhäilee keskenää ja myö melekei päästää hengestämme. Kyy mie sen oon aina tienny. Koulussa oli kirijassa koko Aasia väräjätty punasella. Veren ja kommunisimin puna se oli sillo ja on vieläki, sanokoot Stuppi ja kopla mitä tahatovat. En mie tällä oivalluksella konstaapelei vaivannu. Keitettii siin kahvit ja pohrittii maksaako vakuutus kattoo ja pöytää ja lattiaa. Hyyryse vaimo o vielki kuumees. Koko illan mie valamistelin yleisöosastokirijotusta ja tänään mie sen sitte läheti iha käsin kirijotettuna lehteen. Saavat kohta kaikki tietää, et son tosi kyseessä ny.

Karin monologi extended

Rauhoitu. Anna kun koitan selittää tätä tieteellisesti. Muista, että mikäli et tiedä näitä teorioita, miten hallusinaatiosi voisi kertoa näistä sinulle? Sinä parhaillaan mietit, miten hallusinaatio tai uni voi olla näin todellista, mutta minulla on ollut hyvä tovi lähestyä tätä fysiikan kautta. Pitäähän perimmäisissä luonnonlaeissa olla jokin virhe, joka mahdollistaa tämän riippumatta siitä, mitä yliluonnollisuuksia tähän yhtälöön haluaa sotkea.

Kuulit kenties Higgsin kentän löydöstä. Se on kuin meri, jonka läpi partikkelit kulkevat meren hidastaessa niiden kulkua. Näin partikkelit saavat massan. Kesties syvällä meren pohjassa muodoton otus hengittää hitaasti. Sen seuratessa minua partikkelit törmäävät otuksen kidasta nouseviin ilmakupliin, vääristyen niiden pinnalla tuhanteen suuntaan. Heijastun silmiisi, mutta muualle olen ilmaa.

Olet kenties kuullut myös säieteoriasta. Se esittää, että partikkelit ovat äärettömien säikeiden värähtelyn tulosta. Ehkä olen katkenneiden säikeiden välissä. Ehkä kodallani säikeiden muodostavat soinnut soivat epävireisesti, riitasointujen soidessa vain sinulle. Ehkä olen olemassa joka toinen hetki ja vain sinä näet minut jatkuvana, kokonaisena.

Schrödingerin kissa on ajatusleikki. Meillä on laatikko. Laatikossa on kissa ja pommi, joka räjähtää 50 prosentin todennäköisyydellä tappaen kissan. Niin kauan kuin laatikko on kiinni, emme tiedä onko kissa elossa. Voidaan sanoa, että kvanttifysiikan mukaan kissa on elossa ja kuollut yhtä aikaa. Vasta kun avaamme laatikon, pakotamme tilanteen raukeamaan tavalla tai toisella. Olen se avaamaton laatikko, sisältä kuollut ja elävä yhtä aikaa.

Paikka sankarille, jakso 1

Kuunnelma, joka tehdään vissii joskus moniosasena englanniks valmiiksi asti. Vahvasti Welcome to Night Valen innoittama.

Hyvää iltaa kuuntelijat. Minä olen Vince Green, kuuntelette Radio Meteoraa, tämä on uusi viikoittainen uutisohjelmamme Paikka sankarille. Ohjelmamme tavoitteena on muodostaa mahdollisimman selkeä kuva nyt noin vuoden kestäneeseen ilmiöön, niin kutsuttuun sarjakuvarikollisuuteen Ellsworthin kaupungissa. Jokainen mahdollinen paikallinen media on tarttunut aggressiivisesti aiheeseen uutisoinnin osalta, mutta pyrimme tässä ohjelmassa tekemään hahmoja tutuksi koko kuulijakunnallemme, sekä valottamaan näiden tunnettujen hahmojen historiaa ja mahdollisia motiiveja. Jokaisessa jaksossa käymme läpi viimeisimmät aiheeseemme liittyvät uutiset ja tutustumme yhteen rikolliseen kerrallaan. Tänään perehdymme Kolmikkoon, Trioon, Improvisoijiin, sillä heitä pidetään ilmiön lähtölaukauksena. Ennen sitä kartoitetaan kuitenkin viimeaikaisia uutisia.

Tällä viikolla poliisi tiedotti, että kuluneen vuoden aikana tehtyjen rikosilmoitusten määrä on noussut 5,3 prosenttia. Väkivaltarikosten määrä on kasvanut 6,2 prosenttia. Reach lehden toimittaja Rita Falcon arvosteli kolumnissaan tilastoja voimakkaasti. Hän uskoo ilmoitusten määrän vääristyvän, sillä kynnys ilmoittaa esimerkiksi murroista tai pahoinpitelystä on noussut. Yhä useampi rikos vaikuttaisi olevan organisoituneiden jengien, kuten Familyn, tekemiä. Varsinkin Family on tunnettu spraymaaleilla maalatuista uhkauksista kaduilla ja ryöstettyjen asuntojen seinillä. Teemoina näissä viesteissä toistuvat Jengin johtohahmoon, niin kutsuttuun Heisenbergiin liityvät viestit, sekä uhkaukset, joista useimmin toistuva lienee 'Talk = Die'. Spekulaatioon Heisenbergin nimestä ja sen merkityksestä palaamme myöhemmin. Näillä viesteillä on Falconin mukaan dramaattinen vaikutus rikosilmoitusten määrään, todennäköisen vakuutuskorvauksenkin menetyksen uhalla.

Maailman kesties tunnetuin katutaiteilija Banksy on mitä ilmeisimmin noteerannut tilanteemme ja ottanut Pyromaanin viimeisimpään teokseensa, olettaen, että teos on Banksyn. Lontoon Exeter Steet 17sta sijaitsevan Lyceum Theatren seinään ilmestyi viikonlopun aikana sapluunalla tehty graffiti, jossa Pyromaanin tunnusmerkkiä, netissä levinneeseen videosta tuttua maskia käyttävä mies pitää edessään kukkaa. Miehen pää on kääntyneenä oikealle, vastakkaiseen suuntaan kukkaa nähden. Etsiikö hän katseellaan jotakuta jolle antaa kukka? Etsiikö hän katseellaan löytämänsä kukan omistajaa? Katsooko hän, huomasiko joku hänen poimineen kukan? Haluaisiko hän jonkun huomaavan? Emme tiedä, mutta teos on yksinkertaisuudessaan pysähdyttävä ja koskettava.

Jälleen kerran on nostettu esille, ettei näitä rikollishahmoja tulisi nostaa jalustalle, myyttisiksi olennoiksi. Henkilökohtaisesti uskon, että näin on jo peruuttamattomasti päässyt käymään. Kuumimmat uutiset saavat näkyvyyttä, kuumimmat aiheet löytävät tiensä taiteeseen, kirjallisuuteen ja mediaan, eikä ilmiö ole pysäytettävissä. Tämän myyttisyyden voi purkaa vain poliisi takaamalla turvallisuutemme ja antamalla sarjakuvapahiksillemme kasvot. Kasvot, ei naamaria, ei nimeä vailla merkitystä, vaan nimi, josta yksin kaikki johtuu, kunkin hahmon kohdalla. Vaikka Banksyn teos jääkin todennäköisesti ilmiön merkkipaaluksi, kenties jonkinlaiseksi symboliksi, ovat katutaidetta jo pitkään värittäneet hahmoihin liittyvät aiheet. Useimmat kritisoivat ilmiön järjettömyyttä ja poliisin tehottomuutta yksinkertaisilla lausahduksilla, mutta kaduille on ilmestynyt myös suuria yksityiskohtaisia graffitityylisiä karikatyyreja. Näistä hyvänä esimerkkinä on alikulkusilta Violet Streetin laidalla lähellä konserttihallia. Kyseessä on kollaasi Ironmanista, Pyromaanista ja Sähkömiehestä. Tekstinä hahmojen alla on teksti 'The true face of humanity', jopa ihailevaan sävyyn, jos raotan henkilökohtaista tulkintaani. Tunnetusti hahmoihin liittyvää graffititaidetta pyyhitään nopeasti ja tehokkaasti, nimenomaan myyttisyyden lietsomiseen vedoten, mitä ilmeisimmin. Kaikki tallentuu kuitenkin Internetiin. Nettisivuillamme on linkki nettisivulle, joka kerää aktiivisesti hahmoihin liittyvää graffititaidetta, joka muuten valuisi puhdistusaineen mukana
unohduksiin.

Ilmiön lähtölaukaukseksi lasketaan yleisesti Trion ensimmäiset iskut puistoissa ympäri Ellsworthin kaupunkia viime vuoden kesäkuussa. Sittemmin poliisin tietoon on tullut kuukausittain Improvisoijien uhreja. Media on tarttunut aggressiivisesti uhrien tarinoihin, ja tapaukset saivat nopeasti laajaa mediahuomiota. Ne myös osaltaan laukaisivat vielä tähän päivään asti jatkuneen keskustelun nuorison ahdingosta.

”Ulkoilutin koiraani Taivaallisen rauhan aukiolla, kun pusikosta lähellä Westin patsasta syöksyi tumma hahmo. Ennen kuin tajusin, olin polvillani kolmen luultavasti nuoren miehen keskellä. Heillä oli yllään teatterityyliset maskit, jokaisella jonkinlainen musta läikkä tai merkki eri kohdassa. En osaa sanoa, mutta ne eivät olleet identtisiä. Jähmetyin, en osannut tehdä mitään. En osannut edes pelätä. 'Emme raiskaa sinua, mutta olethan hiljaa?' Tuijotin eteeni, kai ajattelin että tämä oli nyt tässä. Ehkä nyökkäsin. Sitten he kysyivät kysymyksiä. 'Uskotko jumalaan? Pitääkö miehen olla älykäs? Pidätkö pastasta? Käytätkö usein korkokenkiä?' Kai ne sairaat paskat saivat kangen kovaksi. Heilutin päätäni johonkin suuntaan kunkin kysymyksen jälkeen. Jack, koirani epätietoinen haukkuminen kuului jostain kaukaa, kuin jonkun kalvon takaa. Sitten minua potkaistiin viisi lujaa kertaa. Jäin siihen makaamaan."

Tämä katkelma on Anna Hawertin haastattelusta CCH:n ’Today in News’ tv-ohjelmasta. Hän oli tiettävästi ensimmäinen Artistien uhri. Muidenkin uhrien kertomukset seuraavat samaa kaavaa. He eivät käytä aseita, mutta ainakin yksi heistä osaa itsepuolustusta, sillä uhrit ovat tehokkaasti riisuttu mahdollisista aseista erinäisin lukoin.Merkittävin seikka kuitenkin on, kuten kenties tiedätte, että noin puolet Trion kohdanneista selviää säikähdyksellä. Kyllä-ei kysymyksiä seuraa eriasteista pahoinpitelyä tai Kolmikko poistuu juosten paikalta. Muutamat uhrit ovat kertonee, että yksi miehistä käski katsomaan silmiin ennen heidän poistumistaan paikalta. Improvisoijat ovat vieneet mukanaan poikkeuksetta kaikki aseet, jotka ovat löytäneet, mutta muuta he eivät tiettävästi ole varastaneet. Uhrit ovat olleet kaikenikäisiä 16 ikävuodesta ylöspäin, miehiä ja naisia. Vanhin uhri on ollut George Santer 64 vuoden iässä. Hänen vasen jalkansa murtui ja kädet olivat pahoin ruhjeilla. Sittemmin kuva Miesten maskeista on tarkentunut. Kussakin on musta maalattu viiru, yhdessä leuan alla, toisessa oikean kulmakarvan kohdalla, kolmannessa vasemman silmän alapuolella.



Tämän järjettömän toiminnan motiiveja on spekuloitu monelta eri taholta monesta eri kulmasta, mutta tuloksetta. Kenties pelkkä väkivaltaisuus olisi helpompaa selittää, pahoinpitelemättä jättäminen ei vaikuttaisi seuraavan mitään logiikkaa. On voitu esittää vain valistuneita arvauksia. Saavatko heikot osansa? Sattuvatko uhrit vain ärsyttämään? Heittävätkö he kolikkoa? Onko kyse vain Kellopeliappelsiinin innoittamasta kokeilusta? Emme tiedä. Vahvistuneesta puistojen valvonnasta huolimatta otamme suuren riskin astuessamme kaupunkimme puistoihin illan hämärtäessä.

Haluan kiittää kaikkia kuuntelijoitamme. Seuraavaksi Dj Forsaker johdattaa teidät pehmeiden ääniaaltojen laguuniin, jossa lainehdimme seuraavan tunnin ajan. Olen Vince Green, tämä oli Paikka sankarille.