maanantai 20. helmikuuta 2012

140 miljoonaa on iso raha

 Ohjelmapuheeni äidinkieleen huomiselle sanamäärän puitteissa


Parhaillaan kohisee keskustelu Helsingin Guggenheim-museohankkeesta. Mielestäni hankkeen toteuttaminen olisi kalliiksi käyvä virhe, jonka varat voisi käyttää paremminkin.

Guggenheimia puolustettaessa sokaistutaan helposti ”ainutlaatuisesta tilaisuudesta” kehittää suomalaista arkkitehtuuria ja designia. En näe miten ulkomaalainen brändi edistäisi meidän etujamme, varsinkin kun näyttelyt eivät jää meidän päätettäviksemme. 

Kyse on amerikkalaisten varman päälle pelatusta sijoituksesta, josta olemme jo maksaneet etukäteismaksun kahden miljoonan euron selvityksen muodossa. 140 miljoonaa euroa maksava rakennus jäisi meidän hoidettavaksemme ja pitääpä nimestä ”Guggenheim” vielä maksaa lisenssimaksuakin vuosittain. 

Selvityksen mukaan vuosittain museossa vierailisi 500000 kävijää, esimerkiksi Kiasman kävijämäärä on vajaat 200000. Ovelta pulitetaan sisäänpääsystä hintaa hulppeat 12 euroa, jolla maksaa monen viikon kahvit. Näinkin optimistisen arvion jälkeen jäisi maksettavaa noin 10 miljoonaa vuosittain. Kun puhutaan näin suurista summista, voidaan kyseenalaistaa museon lisäämän turismin hyödyt suhteessa menoihin. 

Jo 22 kaupunkia on kieltäytynyt tästä ainutlaatuisesta tilaisuudesta. Meillä on käsissämme suurempia ongelmia, kuin Helsingin näkyvyys maailmalla. Pääkaupunkiseudulla on jo nyt monia loistavia mahdollisuuksia taiteesta kiinnostuneille, mutta missä mahdollisuudet nuorille työhön tai vanhuksille kattavaan hoitoon?

maanantai 6. helmikuuta 2012

Sketsiteksti

 Tää on pitänyt jo pidemmän aikaa kuvata. Perustuu löyhästi tositapahtumiin.



Opettaja astuu luokkaan

Opettaja: Noniin ja ottakaapas esimerkki kolmonen esille sivulta kaksikymmentäneljä. Jos meillä on viisipaikkainen henkilöauto, niin kuinka moneen eri järjestykseen autoon voidaan asettaa istumaan viisi henkilöä. Meidän pitää... Niin Matti, mitä kysyttävää?

Matti: Puhutaanko me nyt niinku aikuisista ihmisistä?

Opettaja: Kuinka niin?

Matti: No pitäähän niillä olla ikää ajaa, saati ajokortti, ei siihen rattiin kuka vaan voi istua.

Opettaja: Oikein hauskaa Matti. Tässä nyt on kyse mahdollisista järjestyksistä, että eiköhän pelkkä istuminen eri paikoilla perheeltä riitä.

Juhani: En minä ainakaan laskis itteeni tai siskoo rattiin, jos olisin mutsi, edes leikilläni.

Opettaja: No hyvä on sitten. Jos meillä on viisi paikkaa ja pitää asettaa viisi aikuista ajokortin omaavaa henkilöä istumaan, montako ratkaisua saamme.

Matti: Joku on ihan varmaan kännissä.  Et varmana löydä autollista aikuisia selvinpäin.

Juhani: Ope montako kaljaa ne voi ottaa, ettei jeparit pysäytä.

Matti: Iskä sano et tuopin jälkeen saa viel ajaa.

Opettaja: Viisi aikuista ajokortin omaavaa vähintään yhden tuopin ottanutta henkilöä on saatava kaikilla mahdollisilla järjestyksillä viisipaikkaiseen Mazda henkilöautoon... Tähän avuksi merkitsemme viitosen perään huutomerkin...

Matti: Miestä.

Opettaja:  Niin mitä että?

Matti: No en minä leikillänikään laskisi sinne yhtäkään naista mahdolliseksi, varsinkaan yhden tuopin jälkeen.

Juhani: Niin, saati et niitä olisi viisi.

Opettaja: Ratkaisu merkitään, viisi ja huutomerkki. Huutomerkki ilmaisee mahdollisuuksia, sillä...  Matti onko sinulla nyt jotain oikeaa asiaa?

Matti: Siis ihan sitä kysyisin, et lausutaanko toi niinkö viisi ja huutomerkki, vai voiko sen sanoo ihan vaan VIISI!

Opettaja jää tuijottamaan Mattia.

Matti: Hei Rauno hei. Rauno hei.

Opettaja purskahtaa itkuun, lähtee pois luokasta paiskaten oven perässään.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

9luokan sarjakuvakurssi

Havahduin, kun löysin vihkosen, jossa meidän töitä oli. Pistän siis tänne talteen muutaman, ennenkö se katoaa johonkin taas.








lauantai 4. helmikuuta 2012

Nopea riuhtasu gonzalesin tahtiin

 Lihottelen ja hion joskus myöhemmin



Vihaan kysymystä lempi tv-kanavasta. Lisan kanssa se on aina tv tv tv. Se vahtaa joka ilta jotai viime vuosikymmenen ohjelmia minkä kerkiää. Niin ja tietenkin kaikki uusimmat. Nyt pyörii joku dinosaurusmättö, sit se jauhaa siitä tohtori hoota, vissiin taas uutta tuotantokautta. Ei ihme, että mun pieni sohvani on alkanut käydä yhä ahtaammaksi. Ei kanavia voi vertailla keskenään, niin no aina voi. Mut toisaalla tulee dokkari siitä viiksiniekka Hitleristä ja toisaalla silvotaan raptoreita. Yleisradiolla on ihan hyvää setukkaa, ei ainakaan mitään epilepsialeikattua kasvutarinaa jostain kultakurkkuteineistä. Niin ja ne kummitusohjelmat repii mun sielua.

Kello on kolme. Mikäli tv on jollain yleisradion kolmesta kanavasta, se tietää varmaankin sen Gallardi mulkun naamaa. Niin ja sitä ärsyttävää korostavaa valaistusta, tommoset tekniset epäkohdat repii mua. Se heitti ittensä jotenki yleisradion tiimiin, en tiiä sitten onko se pääministeriltä ees sallittua. Kai se on. Niin kävi nytkin, niin siis, että se Gallardi mulkun pää halkes kuvaruudulle. Me katottiin jotain juristileffaa,  se vaan sattu tuleen, kunhan rupatellaan. Lisa kattoo keskittyneesti mulkkuun. Mulkku putkahtaa ruutuun satunnaisin tasatunnein. Se osaa ton jo ulkoa, se kattoo ihan liikaa tv:tä. Ne vaihtaa sitä vähän väliä, nyt siinä on valotukset perseellään.

Aluks se mulkku selittää pitkään, kuinka me kaikki ollaan perimän, ympäristön, kasvatuksen ja sattuman ristisiitos. Se väittää, ettei me ite vaikuteta itteemme. Niin tai siis ei se suoraan sano tietenkään, fiksusti kiertelee. Et meidän elämä, se kuinka kivaa meillä on, se miten muut suhtautuu meihin ja sitä rataa, että se olis vaan muiden asioiden summa. En mä tiiä onko se sillai, en usko. Rick-poika on kyllä hyvä puhumaan. "Jos lapselle annetaan kaikki mitä hän haluaa tai että häntä suojellaan liikaa, saattaa vaikuttaa kielteisesti lapsen koko persoonaan, ja määrittää häntä lopun iäkseen", käy mulkun suu. Sen voi lukea myös Lisan huulilta, se hymähtelee ja pitää itteään oikeen sankarina, kun muistaa ulkoa.

Oksettaa. Lapsenkasvatusvalistusta jaksaisin ja ymmärtäisin, mut se ei jää siihen. Se sanoo jotenki kierosti, et kusipäitä pitäs ymmärtää. Kykenemätön havaitsemaan oman käytöksensä puutteita tai jotain, tämän ne lisäsivät hiljattain. Niin tai siis muokkasivat. Heitä pitäs ymmärtää ja heille pitäisi kertoa, ottaa asia puheeksi, että omaa käytöstään voisi arvioida. Kaikkien epäkohdat pitäisi selittää, ja jos ei tyhmä opi, niin sitä varten on tämä kansallinen julkilausuma. Että sitte ne jotka on fiksuja niin olis tarkotus auttaa muita. Jotain yksinäisyydestäkin, sulattaan seniorien sydämmet.

Tästä päästään huippukohtaan. Toisten auttamiseen ja muuta paskaa, jotkut ymmärtämättömyyttään ei tajua auttaa muita, tai on kykenemättömiä menemään itteensä. Tajuamaan olevansa kusipäitä, koska geenit vaan vääntyy niin. Mutta ei hätää, sillä jotkut kykenevät auttamaan muita, ne jotka ovat tarpeeks fiksuja. Tai vaan vittu perimän ja pihapiirin naimisen tuotteena hyvä ihminen. Et yhdessä "kykenevien" kanssa autetaan kaikki toisiamme ja riisutaan kusipäät joukostamme ja ratsastetaan yhdessä suvaitsevaisuuden pilvilinnaan kaikki käsikkäin. Repii perseen tollanen.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Sitä sun tätä: TYK

Koulullani lienee jossain määrin hippi-hipster-strereotyyppinen kuva. Jotkut lisäävät listaan ylimielisyyden. En tiedä missä määrin strereotypiat esimerkiksi Rellun sadankurssin nirppanokista tai Sampon poliisiteipillä rajatuista hokariporukoista pitävät paikkansa, mutta omaa kouluani en pitäisi hippeyden tyyssijana. Kasvislinjan jono on julmetun pitkä, tupakkapaikkamme väki suhteellisen harvassa, kangaskasseja ja punapäitä riittää. Selittäisin tämän kuitenkin lähinnä tyttöjen suurella määrällä. Kangaskassit ja villasukat saattavat olla tavaramerkkimme, mutta selkeät hipit voidaan mielestäni laskea kahden käden sormilla.

Sana pehmolelupäivä saa kavereideni kulmakarvat kurtistumaan ja epäuskoisen hymyn huulille. Saman reaktion hyvin pitkälti saavat aikaan esimerkiksi vessareivit tai talvipäivä. Kuinka lapsellista ja typerää.
Mietitäänpä harmaata tylsää toimistoa, jossa ei ikinä tapahdu mitään. Entä jos eräänä päivänä kaikki toisivat lapsensa/lapsuutensa lelun tai pukeutuisivat vaikkapa toiseen ammattiin. Voi sitä riemun määrää kun Lauran virtahepo näyttää herttaiselta tai kun Tuomo on tuonut mukanaan palomiehen päähineen. Aulassa voisi soida musiikki ja tauolla voisi tanssahdella työkavereiden kanssa. Typerää ja lapsellista, vai rentouttavaa, hauskaa ja ryhmäyttävää? Naapuritoimistossa ainakin katsottaisiin pitkällä nenällä. Kellä on kiire aikuistua?

Erästä ystävääni otti päähän, kun kaikki tykkiläiset hehkuttivat Stagen esityksiä ja sitten lopullista voittoa. Monet kirjoittivat olevansa ylpeitä tykkiläisiä, vaikkemme itse olleet esiintymässä. Me kotisohvalta katsoneet emme tehneet mitään voiton eteen (mitä nyt ehkä äänestäneet). No, taistelimmeko me Suomen jääkiekkokullan eteen? Ei kukaan meistä ollut ilmaveivaamassa, mutta voi sitä päivitysten ja juhlijoiden määrää. Olimme kaikki voittajia, niin maan perkeleen ylpeitä sellaisia. Omalle porukalle on Stagen voitto tai Aamulehden kirjoitus suuri juttu, muut kummaksukoot.

Toista ystävääni otti päähän, kun ystävämme kanssa videoimme Kummelin sketsin "Luomisen tuskaa - Paha kurki!" kauppakeskus Siperian aukiolla. Huomautin, että jos kyseessä olisi ollut kaksi meille tuntematonta nuorta, olisi reaktio ollut kenties toinen. Saimme kuulla sen sijaan "vitun tykkiläiset". En kuitenkaan ristisi spontaanejä heittoja tykkiläisille ominaiseksi. On meillä vaahtokylpymmemme ja kattokonserttimme, mutta kuinka moni ottaa tempaukset mukaansa vapaa-ajalle?  Kaveriporukassani ilmeni pelleilyä jo ennen Tykkiä seurakunnan porukoissa (joista osa edustaa nykyään molempia). Uskon aineksien olevan yksilöt, hyvä ryhmähenki ja jokin yhteennivova yhteisö. Soppa toimii hyvin yhdellä tai usealla aineksella.

En hyökkää ketään tai mitään vastaa, en tiedä tarkalleen mitä haluan sanoa. Opinahjossani on rutkasti taiteen saralla lahjakkaita nuoria, joilta olen oppinut paljon ja jotka potkivat minua eteenpäin. Silti karsastan ajatusta, että Tykissä olisi lahjakkuuksia suhteellisesti enemmän. Ehkä on taideaineiden mahdollisuuden takia, ehkä ei. Uskon lahjakkuuksien ja persoonien tulevan esille, koska koulumme tarjoaa siihen paljon mahdollisuuksia ja ilmapiirin, jossa toteuttaa itseään rohkeasti. Ehkä haluan vain sanoa, että Tool on hyvä bändi.

perjantai 7. lokakuuta 2011

YH tunnin antimia

YH tunnilla ja kahvila Anitassa väsätty. 
Tarkalleen en tiedä mitä tällä haluan sanoa.


>> Rick Gallard, nimi, jonka me kaikki tunnemme. Mies, joka muutti politiikan suunnan pysyvästi. Rajoitetun demokratian messias. Vuosien huolella haalitulla tahrattomalla maineellaa hän teki itsensä lisäksi tunnetuksi myöhemmin Gallardin menetelmäksi ristityn kaavion. Politiikka oli ajautunut umpikujaan, ääripäiden vastakkainasetteluun. Voittaja ei ollut se, joka punnitsisi kumpaakin näkökulmaa, vaan se, joka huutaisi omansa lujempaa. Yksinkertaisesti asettamalla esimerkiksi kannabiksen laillistamista koskevat faktat puolesta ja vastaan vierekkäin nettisivuilleen, loi hän kansan silmiin selkeän tavan valita mielipiteensä. Kansanedustaja, joka puhui kansan kieltä. Kummaltakin puolelta löytyi linkkejä artikkeleihin ja mielipidekirjoituksiin korostaen niiden mahdollista yksipuolisuutta. Pienellä mainoskampanjalla ja Gallardin kasvoilla politiikka ja asioiden perustelu yleensä lähti vastaanottavaisemmalle suunnalle, mistä vilpitön kiitos Gallardille. Hämmästyttävää kuinka vähän muutos tarvitsi.

Pian kaikki tunsivat olonsa viisaaksi ja mielipiteensä perustelluksi vilkaisemalla ajankohtaiset aiheet Rickin nettisivuilta, tai esitystavan apinoineista lehdistä. Asioista kyettiin keskustelemaan sivistyneesti, mutta kaikki mahdolliset mielipiteet ja ratkaisut olivat yhtäkkiä yhdenvertaisia, eikä selkeitä päätöksiä tai mielipiteitä enää ollut. Ihmiset ovat unohtaneet oman kriittisen lähestymisen, kun mielipiteet ovat tarjottimella ja jokainen saattoi vaihtaa mielipidettään seurapiirin mukaan.

Tätä ei kuitenkaan huomattu. Messiaana Gallard lähti uudistamaan kallisarvoista kansantasavaltaamme, kansa vakaasti häneen luottaen. Demokratian ongelmahan on se, että tyhmä äänestää tyhmää. Tätä ei silti saanut sanoa ääneen. Valtion johdossamme pyöri oman kylän poikia, yrittäjiä ja julkkiksia. Ei asiantuntevuutta tai edes edustajia, joihin voisi luottaa. Myös kiinnostus politiikkaan oli alhaista, ja vaalit olivatkin mielikuvavaalit vuodesta toiseen. Miksei siis testata kansalaisten älykkyyttä, poliittista tietämystä ja kylkiäisiksi kysyä yleisiä mielipiteitä? Poliittisen tietämyksen ja "vähempiarvoisena" älykkyyden perusteella jaettiin kansa kolmeen osaan. 20% fiksuihin, 30% jotain siltä väliltä ja 50% tyhmiin. Kyllä, meidät jaettiin älykkyyden perusteella, vaikka toisin väitettiin. Kaikkihan me pänttäsimme päämme täyteen poliittisia termejä pärjätäksemme. Tieto ei tee älykkääksi, vaan kyky arvioida ja soveltaa sitä. Tällä jaolla ryhmien sisällä äänioikeudet arvottiin niin, että fiksuille prosentuaalisesti eniten ja tyhmille vähiten. Kokonaisuudessa 60% kansasta saisi äänestysoikeuden. Nämä prosentit Gallard selitti niin, että tyhmäkin ymmärtäisi. Tiedot käsitteli pääosin tietokone, tietoja käsittelevät ihmiset käsittelivät nimien sijasta numerosarjoja. Näin tiedot jokaisen kansalaisen älykkyysosamäärästä pysyisivät salassa. Eikö niin?

Arpa lankesi  kaikille samanlaisena, ettei henkilön luokka selviäisi. Silti ystäväpiirissänikin muutamia äänioikeutta saamattomia alenkatsottiin. Lähes kaikki äänioikeuden saaneet antoivat äänensä. Nukkuvien puolue oli kitketty ja kaikki harjoittivat politiikkaa. Tuloerot ovat vähentyneet ja elintaso on kääntynyt nousuun. Viimeinkin meillä on luottoa Gallardin valvovan silmän alla vaeltaviin kansanedustajiin ja kuva siitä, etteivät he aja pelkkää omaa etuaan. He eivät huuda toistensa päälle vaan pohjaavat perustelunsa tutkimuksiin ja tilastoihin, ainakin median antaman kuvan mukaan. Mutta millä hinnalla? Tarvittiinko siihen todella koko kansan kattavaa älykkyysosamääräpankkia? Huhut tietojen luovuttamisesta ja väärinkäytöksistä on painettu villasella. Mielestäni tilasto on moraaliton, yksilönsuojaa loukkaava ja vaarallinen. Mitä jos voisit katsoa kuinka fiksuja opettajasi, naapurisi tai sukulaisesi ovat? Miten asian ottaisi puheeksi? Kuinka tyhmä itse olet? Kenen tiedot oikein katsoisit?

Kyllästyin kysymään noita kysymyksiä. Ainut tapa todistaa hankkeen moraalittomuus ja kyseenalaistaa "tyhmien" oikeettomuus äänestää olisi paljastaa kansiot kaikille. Ei moista informaatiota voi langettaa edes tietokoneen harteille. Muutaman ystäväni kanssa kahden viikon hyökkäysten tuloksena (joista ei uutisoitu, että ei olisi syytä huoleen) olemme onnistuneet vuotamaan tiedot verkkoon (jonka jo tiesitkin tätä lukiessasi). Ihmiset, ystävät, rientäkää urkkimaan suorituksenne, Gallardin omaa unohtamatta. Onko teistä pidättäytymään lähimmäisiänne koskevista tiedoista. Nyt on verukkeemme äänioikeuden riistoon kaikkien nähtävillä lupauksista huolimatta. Ajatelkaapa. Nyt näemme rajaammeko tai alenkatsommeko toisiamme älykkyytemme perusteella. Näyttäkää, onko sillä merkitystä. Tehkää vaikka taulukko siitä, tulisiko kaikkien saada äänestää. En tiedä teimmekö oikein, mutta teimme jotain suurta, ja onhan tämä helvetin hauskaa. >>

perjantai 16. syyskuuta 2011

Video: Monologi, Petteri

 Pitäs laskee matikkaa. Ohessa muita videoita, jotka haluan muistaa.




http://www.youtube.com/watch?v=te5XiyrReA0&feature=player_embedded
http://www.youtube.com/watch?v=PjnlHmv6-eQ
http://www.youtube.com/watch?v=BD5VMhD9MZg&feature=related