tiistai 14. helmikuuta 2017

Kuolinilmoituksia Forssasta

"Forssan evankelisluterilainen seurakunta kuuluttaa Forssan hautausmaalta 480 ja Koijärven hautausmaalta 363 lunastamatonta hautaa, jotka myös merkitään. Vuosi sitten seurakunta kuulutti noin 200 hautapaikkaa niiden hallinta-ajan päätyttyä. Niistä puolet lunastettiin uudelleen. Toiset puolet eli lunastamatta jääneet haudat palautuvat seurakunnan hallintaan. Lunastamattomien hautojen hautakivet ovat omaisten noudettavissa kolme vuotta vuoden lunastusajan jälkeen. Poistettavat hautamuistomerkit voidaan palauttaa uudelleen käytettäviksi."

Äänitän Forssan Lehteä näkörajoitteisille. Torstain ja perjantain lehdet, perjantaisin. Istun alas, asetan kännykän hetkeksi lepoon ja kuulokkeet ympärilleni. "Forssan lehti - Lukija: Etunimi, Sukunimi." Saan valita oman harkintani mukaan luettavaksi paikkakunnallisia uutisia. Jatkuvan asukaskadon haasteista, yrittäjille pystytetystä patsaasta, viimeisimmistä järkivihreistä linjauksista. Tahdostani riippumatta luetaan pääkirjoitus ja seurakunnallisista ilmoituksista Forssan seutukuntien kihlatut, kastetut ja kuolleet. Vain viimeinen tuntuu pitävän seurakuntia kiireisenä.

Kuolleen koko nimi lausutaan hautajaisissa ja toimestani pienessä luukussa kehnoon mikrofoniin. Se kaikuu kirkon levottomilla seinillä ja muistotilaisuudessa pölyisillä peltomaalauksilla. Minulle tuntemattomissa olohuoneissa, joissa mankasta haparoiva krapulainen ääneni värisee kasvottoman nimen ja kuoliniän julki. Ohjelma, johon sanani tallentuvat, poistaa automaattisesti pitkät hiljaisuudet.

En tiedä kuka minut kuulee. En tiedä kenelle puhun. Ihmisille, jotka eivät voi lukea sanomalehteä. Kevyesti mietin pöllähtääkö vainaja uurnassa, jos yskäisen nimen väärin kahvin valelemalla kitalaella. Painan napakasti kahdesti F8 näppäintä ja yritän uudestaan. "Humppilan seurakunta. Kuollut: Eila Anneli Marttila, 89 vuotta." Eristetty ääni tiivistää ilmaa. Suomenruotsalaiset nimet pysäyttävät miettimään. Satavuotiaana kirjatut pysäyttävät miettimään. Kerran olen nielaissut nollan.

Mietin raskaasti, olenko lausunut kuulijalleni rakkaan nimen. Kaappikellon takaa kääntyvät kasvot etsivät äänen lähdettä, josta peilata itseään seiniltä karisseen hiekan keskellä. Puro valuu poskilla, muttei oio sen uurteita. Tuo nuori ääni jättää paljon kertomatta. Mitä ingressissä sanotaan ja miltä hyvinvointikuntayhtymän Juha Heino näyttää ja miksi luetaan menneistä tapahtumista ja oliko tämä nyt lainaus vai osa tekstiä ja mitä tapahtumia sielä seurakunnalla järjestetään ja mitä jätettiin lukematta.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Pälyilyä Budapestistä


Pitkän taistelun jälkeen sain kuvia tänne kasaan.
Järjestys on kuratoimaton ja kuvia en jaksellut korjailla.
Oli rankka loma, monta kohdetta tuli ravattua.



Kallein ja niukin kohde oli juutalaiskortteli. Synagogassa tuli miesten peittää päälakensa, jos ei lakilla niin paperisella kipalla, jotka putoilivat jatkuvasti vierailijoiden päältä.







Postimies ovipuhelimella


















Russian Swing sirkusporukan purku



















maanantai 25. tammikuuta 2016

Millaisessa maailmassa minä elän?



En oo kertaakaan hakenu teatterikorkeisiin, mutta aattelin nuuhkaista Nätyn hakuja tänä vuonna. Käteen jää jo nyt tämän mitä mainioimman tehtävänannon "Millaisessa maailmassa minä elän?" vastaus. Sanakatto oli 300 sanaa.



Äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on puolittunut kahdessakymmenessä vuodessa. Lukutaidottomuus on pudonnut neljässäkymmenessä vuodessa 46 prosentista 18 prosenttiin. Lapsikuolleisuus on enemmän kuin puolittunut vuosina 1990 - 2015, minkä ansiosta vuosittain kuolee lähes seitsemän miljoonaa alle viisi vuotiasta lasta vähemmän kuin ennen. Maailman yksivuotiaista 80 prosenttia saa rokotuksen tuhkarokkoa vastaan. Viime vuosisadan aikana luonnonkatastrofeissa kuolevien määrä on puolittunut.

Kyseisten lukujen turvin väitän eläväni maailmassa, jossa globaali kärsimyksemme vähenee ja mahdollisuuksiemme määrä kasvaa. Koulutus, elämää helpottava tekniikka ja terveydenhuolto tavoittavat useamman kuin koskaan. Tilastoihin saatan luottaa jäsentäessäni tätä kaikkea. Ne harvoin valehtelevat ja ne puhuvat selkeää kieltä.

Näiden lukujen jälkeen en osaa saati uskalla jäsennellä maailmaa kovin pitkälle. Yritin löytää selkeitä lukuja luonnonvarojemme tuhlaamisesta tai konflikteissa kuolevien määrästä. Maailma on pohjattoman monimutkainen syiden ja seurausten verkko, jonka hahmottamiseen haluan pitää nöyrän ja etäisen asenteen.

En saata luottaa itseeni tarkan, jäsennellyn kuvan luojana. Tiedonkäsittelyni defenssit ja välähdyksessä tapahtuvat asennoitumiset astuvat seinäksi minun ja maailman väliin. Kysymystä pohtiessani en pääse tästä näkökulmasta eroon.

Maailmankuvani tiedollisena tukirankana on hajanainen kasa lehtiartikkeleita, huonosti muistissa olevia lukion oppikirjoja ja näitä eri medioissa lauottuja tilastoja. Aikani kulutan arjen suorittamiseen, sen enempää murehtimatta kollektiivisen todellisuutemme tilaa. Maailma tulee vastaan vain tällaisten tehtävien edessä. Minulle se on tietokoneen, jääkaapin ja yliopiston siisti suorakulmainen kolmio. Kierrämme erimuotoisia arkiamme, keskellä, mutta kaukana kokonaisuuden reunoista.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Ajattelu on halpa harrastus

Virginian yliopistossa koehenkilöille annettiin epämiellyttävä sähköshokki. Niinkin epämiellyttävä, että suurin osa sen saaneista suostuisi maksamaan etteivät joutuisi kokemaan samaa uudelleen. Seuraavaksi heitä pyydettiin istumaan yksin huoneessa vartin ajan, kuitenkin mahdollisuutena antaa itselleen kyseinen sähköisku. Koeasetelmassa kaksitoista kokeen 18:sta miehestä antoi itselleen sähköshokin tuona aikana. Yksi koehenkilö 190 kertaa.

Jonathan Schooler Californian yliopistosta summaa tutkimusten tulokset masentavaan sävyyn:
“It seems that the average person doesn’t seem to be capable of generating a sufficiently interesting train of thought to prevent them from being miserable with themselves.” Kokeen tutkijat pyysivät ihmisiä myös viettämään vartin kotonaan. Kyselyssä enemmistö koki tämänkin epämiellyttäväksi.

Kyseisen kokeen tuloksia on selitetty muun muassa taskuissamme alituisesti piippaavien kännyköiden aikaansaannokseksi. Ne ovat pitkälti riistäneet meiltä mahdollisuuden vain ajatella tai tylsistyä. Älypuhelimet ovat suureksi hyödyksi monessa asiassa, mutta niiden holtiton ja pakonomainen käyttö tapahtuu keskittymisemme ja läsnäolomme kustannuksella. Tässä hieman hajanaisesti jäsennellyssä tekstissä pyrin tarjoamaan pohdittavaa omaan kännykän käyttöömme.

Paikoin annosteltu tylsyys on hyväksi. Central Lancashiren yliopiston tutkimuksessa selvisi, että tylsän tehtävän aluksi tehneet oppilaat suoriutuivat luovuutta vaativassa tehtävässä paremmin, kuin suoraan luovan tehtävän pariin hypänneet. Tylsyyden on myös todettu kannustavan merkityksellisen ja muita auttavan toiminnan etsimiseen. Arkeen ilmestyvät odottamisen hetket kuten bussimatkan voi silloin tällöin sosialistisen median päivittämisen sijaan käyttää vaikkapa päivänsä suunnitteluun tai vain haaveiluun.

Uutisten lukeminen on mitä mainiointa ajantappoa. Saatat kuitenkin artikkeleita selatessasi syyllistyä pelkkään hajanaiseen silmäilyyn. Katse harhailee tekstiä pitkin F:n muotoista rataa aivojesi etsiessä tekstin oleellisia osia tai yrittäessä päättää onko teksti lukemisen arvoista. Tämä harmittomalta vaikuttava tapa voi kuitenkin vaikeuttaa keskittymistä kokonaisen tekstin lukemiseen ja keskittymiseen ylipäätään. Onko sinulla nyt hankaluuksia potkia itseäsi lukemaan tämän tekstin jokainen lause, eikä siis siksi, että teksti olisi erityisen huono.

Mikäli kulutat aikaasi kännykkäpelejä pelaten, heitän tähän muutaman melko tuomitsevaan sävyyn jäsennellyn kysymyksen pohdittavaksi. Mitä sinulle on pelaamistasi peleistä jäänyt käteen, oletko oppinut jotain uutta? Jos tapat aikaasi kännykkäpeleihin, tapatko kenties kaiken ylimääräisen aikasi? Kun olet päässyt pelistä jyvälle, (esimerkiksi ratkaissut miten 2048:aa on optimaalisinta pelata) onko pelissä enään mitään saavutettavaa? Oletko riippuvainen? Saatko pelistä "sosiaalista pääomaa", eli onko pelistä keskusteltavaa ystäviesi kanssa? Onko peli niin yksinkertainen, että luultavasti apinan voisi kouluttaa pelaamaan sitä?

Vietämme itsemme kanssa ison osan elämästämme. On huolestuttavaa, jos vartti itsemme kanssa vietettynä on monelle meille tuskaista. Suosittelen lämpimästi pelkän oleskelun kokeilemista. Oman kännykän käytön tarkkailu ja mahdollinen rajoittaminen on hyvää tiedostamisen ja itsekurin harjoittelua. Kännyköiden markkinointi ja -analyysiyhtiö Flurryn mukaan kännykkäriippuvainen avaa aplikaation vähintään 60 kertaa päivässä. Normaali käyttäjä tyytyy alle kuuteentoista avaukseen. Uskallatko pitää kirjaa?

Vielä lyhyesti näin lopuksi: Dr Linda Henkelin tutkimuksessa yliopisto-opiskelijat vierailivat taidenäyttelyssä. Ne oppilaat, jotka ottivat vierailun aikana kuvia, muistivat vierailustaan vähemmän.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Äänestin kokoomusta

Lukiossani järjestettiin viime kunnallisvaaleissa nuorten ehdokkaiden vaalipaneeli. Paneelin lopuksi yleisö saattoi esittää kysymyksiä haluamilleen ehdokkaille. Nousin jumppasalin lattialta rinta rottingilla ja lauoin mikrofooniin kokoomuksen nuorelle ehdokkaalle kömpelön ja typerästi muotoillun kysymyksen, jonka ainoana tarkoituksena oli laulaa minua kokeneempi politiikan tuntija suohon urhoollisena vasemmistolaisena taistelijana. 

Nyt herään joka yö tuohon painajaiseen häpeillen. Häpeillen siksi, että epäkypsällä asenteellani oletin kannattavani ainoaa varteenotettavaa puoluelinjaa antamatta kokoomuksen edustajan vastauksen koskaan horjuuttaa kantaani. Häpeillen siksi, että oletin saman rohdon toimivan vaaleista ja taloustilanteesta riippumatta. Ja siksi, että tuolloin minulle jokainen kokoomuslainen oli verta imevä massikeisari. (Tämä kyseinen teksti ei ole kuitenkaan kokoomuslaisuuden puolustuspuhe!)

Kirjoitin tuolloin Aamulehden yleisönosastolle vaalien pinnallisuudesta ja siitä kuinka kevyesti teemme poliittisen valintamme. Sittemmin olen todennut, että tietämättömyytemme ei niinkään ole tuomittavaa. Emme voi olettaa jokaisen äänestysoikeudellisen koluavan läpi objektiivisesti koko puoluekentää. Kuitenkin seuraava Ville Niinistön facebook-päivitys koskien muodustunutta hallitusta (PersKeKo) sai minut heräämään toisenlaiseen meitä alati ympäröivään ongelmaan.

"Suomi vuonna 2015. Olen hiukan huolissani siitä, että muistetaanko tässä asetelmassa erilaiset suomalaiset: eläkeläiset, lapsiperheet, opiskelijat, nuoret, lapset, naiset, miehet, maahanmuuttajat, työttömät ja erilaiset työntekijäryhmät."

Vaikka Ville Niinistö on varmasti asiantunteva poliitikko, pidän kommenttia ilmeisen lapsellisena, yksinkertaistavana ja typeränä. 1 680 000 suomalaista on antanut äänensä näille hallituksessa istuville puolueille, jotka nyt uhkaavat jättää huomiotta jokaisen suomalaisen. Ikävä kyllä vaikuttaisi siltä, että meille poliittisen kentän ääripäistä toinen puoli vaikuttaa aina joukolta tyhmiä Luciferin kätyreitä.
Minulta on kestänyt pitkän aikaa ymmärtää, että jokaisella puolueella on vilpittömästi tähtäimessä suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi. Uppimielinen ennakkoasenne ja muiden puolueiden demonisointi eivät luo kestävää kuvaa todellisuudesta, ovat osoitus tietämyksemme yliarvioinnista, eivätkä kannusta vastaanottavaiseen ja ymmärtäväiseen keskustelukulttuuriin saati sitten mielensä muuttamiseen.

Tästä ahdasmielisyydestä haluan henkilökahtaisesti irtisanoutua. Vaalien alla jalona tavoitteenani oli lukea läpi kaikkien suurten puolueiden vaaliohjelmat. Ajan ja kiinnostuksen puutteen vuoksi päädyin lukemaan vihreiden, vasemmistoliiton, keskustan, kokoomuksen ja piraattipuolueen ohjelmat. Lisäksi katsoin Ville Niinistön ja Alexander Stubbin vaalitentit.

Tässä lyhyt ja kaikin puolin virheellinen oma summaukseni puolueohjelmien teeseistä. Vihreiden tarjoama malli työpaikkojen luontiin uusiutuvan energian ympärille ammuttiin vaalitentissä täyteen reikiä ja mielestäni ydinvoima on semi jees. Vasemmistoliitto ajoi yhteiskunnalle liian kallista linjaa ottaen huomioon vuotuisen kestävyysvajeemme. Keskustan vaaliohjelmasta en saanut paljoakaan konkretiaa raavittua irti. Piraattipuolueen ohjelma oli sisällöllisesti aivan liian niukka.

Jos itse äänestit toisin, et äänestänyt väärin, äänestit toisin. Tiedostan, että kokoomuksen kaapissa lymyilee iso mörkö, joka hokee taukoamatta maanisesti "Jokainen on oman onnensa seppä". Kuitenkin kokoomus ajoi käsitykseni mukaan tiukimpia leikkauksia ja tehokkaimpia ratkaisuja työpaikkojen luomiseksi, lääkkeeksi nykyiseen velkatilanteeseemme.

Tavoitteenani oli olla mahdollisimman puolueeton. Ja kuten jo huomasitkin, en elä kuin opetan. Minun olisi tullut antaa mahdollisuus lopuille puolueille, sillä käsitykseni esimerkiksi perussuomalaisiin perustuu pitkälti median ja sosiaalisen kuplani sylkemään peukaloheurestiikkaan. Summaukseni on kaikkea muuta kuin mitä puolueet todellisuudessa ja kokonaisuudessaan edustavat.

Vain koska puolue olisi kanssani eri mieltä kehitysavusta, tasavertaisesta avioliittolaista, ydinvoimasta tai maahanmuuttopolitiikasta, ei tarkoita että he edustaisivat joko konservatiivisia juntteja tai goji-marjoja popsivia talonvaltaajia. Näiden kysymysten taustalla saattaa jokaisella puolueella olla kokonaisuus, joka hallituksessa soveltuessaan tuottaisi eniten hyvinvointia Suomeen. Mene ja tiedä. Kun seuraavan kerran suustani pulpahtaa solvaus persuja kohtaan, koitan muistuttaa itseäni siitä tosiasiasta, että en tiedä heidän poliittisesta linjastaan tarpeeksi, jotta kyseinen solvaus olisi oikeutettu. Näin myös Teuvo Hakkaraisen kohdalla.

Näissä vaaleissa äänestin kokoomusta, seuraavissa kenties jotakuta muuta. Haluan elää maailmassa, jossa voin sanoa "Äänestin muuten näissä vaaleissa puoluetta X", ilman, että ympäröimäni ilma täyttyy pelonsekaisesta naurusta ja sukulaisten suusta pursuavasta kahvista. On syytä muistaa, että vastaava avoinmielisyys on sovellettavissa myös politiikan ulkopuolelle.




tiistai 10. maaliskuuta 2015

Miksi en äänestä - Argumenttien purku läpällä

Olen pidemmän aikaa halunnut harjoittaa läpällä skeptistä/argumentatiivista lihasta ottamalla netin syövereistä tekstipätkän ja anaalisoimalla sen argumentit perin pohjin. Aikaansaamattomuuteni tekstin suhteen päättyi täysin, kun vastaan tuli tämä kyseinen blogiteksti .CAPSLOCK pätkät tekstin seassa ovat kommenttejani. ON TÄRKEÄ huomauttaa, että en ole täysin eri mieltä tekstin kanssa. Minua ei varsinaisesti kiinnosta äänestääkö kukaan, mutta ehdottomasti olen kiinnostunut tätä väitettä tukevista argumenteista. ENKÄ halua ottaa asiaa turhan tosissaini muutenkaan. Jos jotakuta ei esimerkiksi kiinnosta äänestää, se on mielestäni ihan fine. Enkä antanut itsekään kauheasti ajatuksille aikaa.

http://www.lily.fi/blogit/white-trash-disease/miksi-en-aanesta

Vaalit lähestyy! Arvatkaas mitä, tälläkin kertaa kierrän vaalikojut kaukaa. Kirjoittaessani nelisen vuotta sitten, etten äänestä, sain kunnon palauteryöpyn niskaani. Koska kuulemma pitää. Kansalaisvelvollisuus. Ainoa keino vaikuttaa.  HYVÄ POINTTI, MITÄÄN EI TULISI OTTAA ITSESTÄÄNSELVYYTENÄ, MUTTA JÄIKÖ VASTAVÄITTEISTÄ MUUTA MIELEEN?

Olet vielä niin nuori. Nyt kun saavutin maagisen, luovien ja sekaisin olevien ihmisten karsimisiän, 27 vuotta, olen kenties jo hieman uskottavampi argumentoija. Edes ikäni puolesta. IKÄ EI TOIMI AIHEESSA AUKTORITEETTINÄ. AUKTORITEETTIIN VAADITAAN ALAN (USEIN AKATEEMISTA) TUNTEMUSTA, EIKÄ SE SILLOINKAAN TAKAA ARGUMENTIN TODENPERÄISYYTTÄ TAI LAATUA.

En äänestä monista syistä. En ole siis nukkuvien puolueessa, jonka jäsenillä on yksinkertaisesti liian darra lähteäkseen vaaliuurnille. Minä en äänestä, koska olen ajatellut asiaa, mutta en ole löytänyt sille omalla kohdallani yhtään ainuttakaan tarpeeksi painavaa perustelua. MUISTUTAN, ETTÄ AJATTELUSI TULOKSENA SIVUUTAT SUORAN DEMOKRAATTISEN VALTION YHDEN MERKITTÄVIMMISTÄ YKSILÖLLEEN TARJOAMISTA OIKEUKSISTA. VERT. JOS EMME SAISI ÄÄNESTÄÄ.
  1. En äänestä, koska tarjolla ei ole ainuttakaan ehdokasta, jonka kanssa olisin 100% samaa mieltä asioista. 80% samaa mieltä asioista ei riitä, sillä uupuvat prosentit saattavat olla juuri niitä ratkaisevia ärsytyksen aiheita. NIMEÄ IHMINEN TUNTEMAMME UNIVERSUMIN SEITSEMÄSTÄ MILJARDISTA IHMISESTÄ, JONKA KANSSA OLET 100% SAMAA MIELTÄ? TAI VAIKKA SE 80% KAHDEKSANKYMMENTÄ PROSENTTIA KUULOSTAA VALLAN MAINIOLTA OTTAEN HUOMIOON, ETTÄ MUODOSTAN POLIITTISEN KANTANI KYSYMYKSEEN KUIN KYSYMYKSEEN INTUIITIIVISESTI ILMAN SEN KUMMEMPAA TILASTOLLISTA TUNTEMUSTA AIHEESTA. ENNEN KAIKKEA HALUAN EHDOKKAANI LÖYTÄVÄN PARHAAN RATKAISUN, JOKA EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLISI KUITENKAAN OMANI.
  2. En äänestä, sillä en koe yhteenkuuluvuutta yhdenkään puolueen kanssa. Joidenkin puolueiden agendalla on hyviä pointteja, mutta jokaisella puolueella on listallaan sellaisia asioita, joiden takana en itse pysty seisomaan selkä suorassa. "Ihan hyvä" ei ole riittävä. VALIDI POINTTI, MUTTA SILLÄ OLETUKSELLA, ETTÄ VASTAAVAAN ARGUMENTTIIN PÄÄTYESSÄSI OLET LUKENUT KAIKKIEN PUOLUEIDEN PUOLUEOHJELMAN, VÄHINTÄÄN KOKONAAN. SAMAN PUOLUEIDEN EHDOKKAIDEN KESKEN ON MYÖS EROJA
  3. En äänestä, koska en kaipaa itse juuri mihinkään konkreettisiin asioihin muutosta. Niihin asioihin, joihin en ole omassa elämässäni tyytyväinen, yritän löytää ratkaisun omasta tekemisestäni. En odota kenenkään tekevän päätöksiä puolestani. TÄMÄ EI OLE RISTIRIIDASSA SEN KANSSA ETTÄ ÄÄNESTÄISIT JA PÄÄTÖKSIÄ TEHDÄÄN PUOLESTASI JATKUVASTI.
  4. En äänestä, koska olen juuri nyt kaikkien yhteiskunnan sosiaalisten tukijärjestelmien ulkopuolella, eivätkä suurempia ryhmiä (esim. lapsiperheet, työttömät, opiskelijat..) koskevat päätökset etuuksista ja avustuksista vaikuta elämääni millään lailla. "OLEN ELÄNYT KYMMENISEN VUOTTA ELÄMÄSTÄNI SOSIAALITUELLA, JONKA JÄLKEEN VIELÄ KOLMISEN VUOTTA OPINTOTUELLA." POLITIIKKA ON ENEMMÄNKIN KUIN SOSIAALISET TUKIJÄRJESTELMÄT. TÄMÄ LINKKI VOI OLLA VAIKEA NÄHDÄ, MUTTA YMPÄRILLÄSI TEHTÄVÄT PÄÄTÖKSET VAIKUTTAVAT ELÄMÄÄSI, MAINITAKSENI ESIMERKIKSI INFRASTRUKTUURI JA AMMATTILIITTOJEN AJAMAT PALKANKOROTUKSET.
  5. En äänestä, koska en koe olevani oikea ihminen päättämään sellaisten ihmisryhmien puolesta, joihin en itse kuulu. En haluaisi ottaa kantaa ehdokkaan kautta asioihin, joista minulla ei ole tarpeeksi tietoa tai kokemusta (em. lapsiperheet, työttömät, opiskelijat). TUSKIN OLET OIKEA IHMINEN PÄÄTTÄMÄÄN IHMISRYHMIEN PUOLESTA, JOIHIN ET ITSE KUULU, SIKSI EHDOLLA ON JOKU MUU. KEHNONA ARGUMENTTINA: VAIKKA OLEN KIRJOITTANUT YHTEISKUNTAOPIN KIRJOITUKSISSA, KOEN VAHVASTI, ETTÄ MINULLA EI OLE TARPEEKSI TIETOA TAI KOKEMUSTA MISTÄÄN POLITIIKAN OSA-ALUEESTA. SIKSI HALUAN, ETTÄ SINNE VALITTAISIIN IHMISIÄ, JOILLA OLISI EDES VÄHÄN, EI MITÄÄN KIHNIÖN LIHAMESTAREITA.
Kaikkein suurin syyni olla äänestämättä on se, että keikun äärivasemmiston ja äärioikeiston välillä tilanteesta riippuen. PERUSTUUKO TÄMÄ KEIKKUMINEN FAKTOIHIN JA/TAI TILASTOIHIN POHJATTUUN POHDINTAAN, VAI MUTUTUNTUMAAN? Olen elänyt kymmenisen vuotta elämästäni sosiaalituella, jonka jälkeen vielä kolmisen vuotta opintotuella. Olen ikuisesti kiitollinen Suomen valtiolle tästä rahallisesta tuesta, jota ilman perheemme ei olisi selviytynyt. Ymmärrän oman perheeni kokemuksen kautta pitkäaikaistyöttömiä, maahanmuuttajia ja syrjäytyneitä, joiden vaatimaton arkielämä on pitkälti kiinni sossun työntekijöiden päätöksistä. Tämän vuoksi olen aina maksanut veroni suorastaan innolla. Ajattelen, että maksan valtiolle lainaani takaisin korkojen kera. Ja että elätän äitiäni, joka on edelleen työttömänä. EI KOMMENTOITAVAA.

Toisaalta taas minulla on myös kokemusta siitä, miten yhteiskunnan tarjoamasta ilmaisesta koulutuksesta ja muista tukirakenteiden puitteista voi luoda itselleen uran ja menestyksekkään elämän muutenkin. Mentaliteettini on, että jokainen on oman onnensa seppä. Elämästään saa juuri sellaista kuin haluaa tekemällä oikeita päätöksiä elämässään ja yrittämällä kovempaa kuin muut. EI, TÄMÄ EI NYT KÄY. ON TILASTOLLISESTI SELVÄÄ, ETTÄ KÖYHISTÄ PERHEISTÄ TULEVIEN KOKO SOSIOEGONOMINEN LÄHTÖKOHTA ON TÄTÄ AJATUSTA VASTAAN JA ETTÄ MERKITTÄVILTÄ OSIN VAURAUS PERIYTYY.

Omasta menestyksestä vastaavasti sakotetaan jyrkällä progressiivisella verotuksella, tulorajoilla ja perintöveroilla vain muutamia mainitakseni. TÄMÄ MENESTYS ON OSALTAAN TOTEUTUNUT JUURI NÄIDEN VEROJEN JA NIIDEN YLLÄPITÄMÄN JÄRJESTELMÄN ANSIOSTA. YRITYKSET JOIDEN MASSIKEISARIT TAHKOVAT RAHAA, EIVÄT OLE SYSTEEMIN KAIKKILLE TARJOAMASTA TURVASTA (TERVEYS, KOULUTUS JNE.) HYÖDYISTÄ ERILLÄÄN. IHMISEN ONNELLISUUS EI MERKITTÄVÄSTI KASVA TULOJEN KASVAESSA YLI 75 TUHANNEN VUOSITULOILLE, JOTEN KAIKKI SEN YLITTÄVÄ NIIN RANKALLE PROGEVEROLLE ETTÄ HEILAHTAA.
Yhteiskunnan missiona on tasapäistäminen, joka tukee järjestelmän väärinkäyttäjiä ja rankaisee heitä, jotka ovat pelanneet korttinsa oikein. SAANKO KONKREETTISTA ESIMERKKIÄ?

Nämä sanottuani olen edelleen vakaasti sitä mieltä, ettei äänestämällä valitettavasti voi vaikuttaa. EN EPÄILE HETKEÄKÄÄN, VAKUUTTAVA ARGUMENTTI. Omilla elämänvalinnoillaan sen sijaan voi, ainakin oman elämänsä tärkeimmän ihmisen elämään, sinun omaasi. Vaikka voisin pohtia syvällisesti poliittisia päätöksiä tai seurata aktiivisesti poliittista kenttää, käytän tuon ajan mielummin itseni sivistämiseen, viihdyttämiseen, treenauttamiseen, työntekoon tai vaikkapa tämän postauksen kirjoittamiseen. KOKEILE JOSKUS. Kaikista näistä asioista on minulle konkreettista hyötyä, ehdokkaan läpipääsystä ei. JOS EHDOKKAASI VALITAAN ON HÄN 199 KANSANEDUSTAJAN KANSSA POLIITTISEN PÄÄTÖKSENTEKOMME KESKIÖSSÄ, KENTIES MINISTERINÄ, JA POLIITTINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA ESIMERKIKSI HALLITUSPUOLUEIDEN LINJA VAIKUTTAA SINUN ELÄMÄÄSI, KENTIES PIENIN, MUTTA VARMOIN TAVOIN. OLEMME ELÄNEET VIIMEISET KAHDEKSAN VUOTTA LAMAA KANSANTALOUTENA, JA SE ON VAIKUTTANUT MONEN ELÄMÄÄN, JA NE IHMISET JOTKA RATKAISUJA ETSIVÄT, OVAT ÄÄNESI PÄÄSSÄ.
Saa olla vapaasti eri mieltä, uurnalle se ei minua vieläkään saa. TOTTA, VAHVA ARGUMENTTI. Toivon kovasti, että ikäargumentit jätettäisiin tällä kertaa kommenttiboksin ulkopuolelle, kiitos. MUTTA, MUTTA ITSE VETOSIT SIIHEN?

torstai 5. maaliskuuta 2015

Kirjoitustehtävä - Kolmiodraama

Veera, Sini ja Petra istuvat pöydän äärellä.

VEERA
Haluan oikeesti kokeilla tätä. Me tehtiin näin viime keskiviikkona parin joukkuelaisen kanssa. Eli ideana on, että me voitaisiin kaikki puhua suumme puhtaaksi, rakentavassa mielessä. Meillä on piirteitä mikä toisia ärsyttää, tai ihan vaan vaikka sanontoja, jotka on meille tyypillisiä. Kaikkea hyvää ja rakentavaa toisistamme saa tottakai sanoa.

SINI
Mä en kyllä nyt ihan tajua, miksi meidän pitäisi haukkua toisiamme?

VEERA
Ei varsinaisesti haukkua, pikemminkin paljastaa kyseenalaisia asioita meistä. Se on tosi avartavaa. Me ollaan ihan sokeita asiolle, jotka muita saattaa ärsyttää. Voidaan aloittaa vaikka musta.

PETRA
Siis, anna jokin esimerkki.

VEERA
No esimerkiksi torstaina en päässytkään katsomaan sitä leffaa. Tiuskasit viestillä tosi töykeen vastauksen, vaikka en voinut asialle mitään.

PETRA
Kai se nyt ottaa päähän, kun peruit sovitun jutun.

SINI
Toi on kyllä ihan totta, tiuskit aika usein tollasissa asioissa. Ei tarvitse asettua mitenkään muiden yläpuolelle.

PETRA
Te haluatte vaan aukoa päätänne mulle.

VEERA
Ei, ei. Tätä just tarkotin, näistä asioista voi oppia. Voit koittaa olla maltillisempi ja pyrkiä ymmärtämään tilannetta. Tiuskimisesta ei ole mitään hyötyä.

PETRA
Sulla on tosi falski ja naseva lauluääni.

VEERA
Mitä?

PETRA
Niin. Senkö sä halusit kuulla?

VEERA
No toi nyt ei varsinaisesti liity tähän. Se voi kuullostaa susta falskilta.

SINI
Nyt kun sanoit, niin oot kyllä oikeessa. Vähän semmonen honottava värinä tavallaan.

PETRA
Niin just.

VEERA
No tuleeko teille mieleen jotain mun hokemaa juttua? Esimerkiksi Sini sä sanot "jummijammi" sillä sun omalla tavalla tosi usein.

SINI
No kyllähän mä sen tiedän. Ei tule susta kyllä mitään mieleen. Mutta, saanko mä sanoa? Pistin merkille, että kun mainitsin puhelimessa siitä mun tulevasta Lapin matkasta, niin heti rupesit puhumaan vain sun lomasta Portugalissa. Ihan ku mua ei olisi paikalla.

VEERA
Oikeasti?

SINI
Joo. Tosi usein sä alat paahtamaan jostain sulle tärkeästä asiasta ja unohdat muut siinä samalla. Luulisi sun huomaavan.

PETRA
(Sinille)
Sulla taas on tapana väittää vastaan tosi monesta asiata, vähän samalla lailla. Etkä sä muuten koskaan vastaa puhelimeen.

SINI
Ehkä en vastaa, koska vain valittaisit taas Saulista.

PETRA
Ja sä aina valitat ettei sulla ole ketään.

VEERA
Lopettakaa.

PETRA
Tähän lähti hyvin käyntiin. Tosi avartavaa. Minä käyn nyt röökillä.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Mustavalkoiset turkit



Urho makasi alastomana kylmällä puisella pinnalla. Kaikkeen, mitä hänestä oli jäljellä, sattui. Silmien räpsähtäessä auki eteen ilmestyi verkkoaita, joka pilkkoi takanaan hengittävän metsän. Urho kiersi vaivoin päänsä ympäri, mutta verkkoaita seurasi katsetta, ympäröiden hänet. Korvien välissä sahasi ennenkuulumaton kipu. Urho kääntyi selälleen. Hän huutaisi apua, sitten kun jaksaisi. Häkin keskeltä roikkui ohuella harmaalla langalla pieni laminoitu viesti. Vapisevat sormet tavoittivat sen. 
Halusit vangita ne. Vangitsin sinut.
Metsän humina peitti kaiken alleen.


Tuuli avasi silmänsä. Kävyt, kivet, sammaleet pistelivat alastonta kehoa. Ympärille levittyi metsä, joka kolkkona toisti harmaita sävyjään jokaiseen suuntaan. Tuulen käsi tavoitti kasvot, johon koko lopun ruumiin tavoin sattui. Pelko vuosi kyynelinä poskia pitkin. Tuuli nousi istumaan. Polveen repesi railo, josta kipu pulppusi pinnalle. Olisi vaikea nousta seisomaan. Ranteeseen oli sidottuna ohuella harmaalla langalla avain ja pieni laminoitu viesti. Vapisevat sormet tavoittivat sen.
Halusit vapauttaa ne. Vapautin sinut.
Metsän humina peitti kaiken alleen.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Intti muutti elämäni

Suunnitelmanani kasarmin porteista sisään astuessani oli päästä autokomppaniaan vuoden kuskiksi. Tämä siksi, että intistä jäisi jotain käteen, tässä tapauksessa C-kortti ammattipätevyydellä. Tämä suunnitelma lopulta onnistui. Silti sama pulma siitä, mitä intistä jäisi käteen, seurasi minua myös palveluksen ulkopuoliselle vapaa-ajalle. Pyrin aluksi turruttamaan tätä tunnetta lukemalla kirjoja ja katsomalla tv-sarjoja, jotta vuoden lopuksi voisin sormella osoittaa kaikkia Netflixissä katsomiani sarjoja ja todeta itseni tyytyväiseksi. Hatarien arvioiden mukaan katsoinkin tv-sarjoja ainakin noin 250 tuntia. Tämän ajatuksen vapaa-ajan tehokkaasta ja aikaansaavasta käytöstä intti minuun kenties kouli vahvimmin, isänmaallisuuden sijaan.

Ennen kaikkea kiitän inttiä siitä miten tuo ajatus konkretisoitui minulle. En löytänyt todellista minääni poteron pohjalta tai kipinästä, vaan kävelylenkiltä korvanapeistani podcasteja kuunnellen. Podcastit ovat puhuttuja ohjelmia, joko radion tarjonnasta irroitettu erillinen ohjelma, tai suoraan internetissä julkaistava. Kaikki mahdolliset kategoriat kuten huumori, tiede, urheilu, tekniikka ja uutiset ovat laajalti edustettuina, olettaen tosin, että kuuntelet englannin kielistä ohjelmaa. Suomen kielellä löytyy esimerkiksi Radio-rockin, Pelaaja-lehden ja Suomipopin podcasteja.

Laadukkaiden podcastien parissa olen kuullut uskomattomia tositarinoita, saanut näkökulmia elämään, tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin, oppinut tarkemmin minulle rakkaisiin aiheisiin ja päräyttäviin tieteellisiin löytöihin. Lyhyesti tekstini voi siis summata seuraavasti: 
1 Tutustuin intissä podcasteihin, joilla "saan aikaan paljon".
2 Olen suuresti nauttinut podcasteista ja oppinut niistä paljon.
3.Lopuksi suosittelen häpeilemättä lempipodcastejani, sillä mitään en tee paremmin kuin huutele ihmisille mitä mediaa heidän tulisi lukea, katsella ja kuunnella.

Pahoittelen, jos tunnet itsesi petetyksi klikkausjournalismin tapaisella hieman harhaanjohtavalla otsikolla, mutta voin taata, että podcastit ovat paras asia, joka on intistä käteeni jäänyt. Esittelen lyhyesti muutaman tutustumisen arvoisen podcastin, mutta jokin aihe on sinulle rakas, suosittelen selaamaan kaikkitietävää Googlea ja tekemään löytösi itse. Mitään en tee mieluummin, kuin suosittelen muitakin näiden lisäksi, saa kysyä. Ei enää kännykän spotifyn satunnaistoistoa, ei enää tylsää pakkopullalta tuntuvaa salireeniä, podcasteja voit kuunnella missä vain milloin vain. Kokeile tänään ilmaiseksi!



Radiolab - Ehdoton podcastien kruununjalokivi. Nopea editointi saattaa vaatia tottuttelemista, mutta sen takaa kuoriutuu uskomattomia tositarinoita ja mieltä kihelmöiviä tieteellisiä löytöjä.
http://www.radiolab.org/

Serial - Hiljattain päättynyt maailman kuunnelluin podcast, jossa toimittaja selvittää 12:sta jakson ajan 15 vuotta vanhaa todellista murhatapausta. Vaarallisen koututtava!
http://serialpodcast.org/

The Moth Radio Hour - Koko tunnekirjon kattavia tositarinoita tavisten ja julkkisten itsensä kertomina.
http://themoth.org/radio

You are not so smart - Psykologiasta kiinnostuneille jumalten hunajaa. Ammattitaitoinen aiheesta kirjoja kirjoittanut  kertoo mielemme virheellisistä päätelmistä ja harhoista, myös haastatellen merkittävien tutkimusten tutkijoita.
http://youarenotsosmart.com/

Movie Fights - Elokuvien ystäville erinomaista viihdettä. Asiantuntevat vieraat kisaavat katsojien lähettämistä kysymyksistä kuten 'Paras elokuvavuosi koskaan?' tai 'Magneto vs. Gandalf'
https://www.youtube.com/watch?v=AK85kH5s2zc






perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kehon temppeli



Juhlava sali on katettu kauttaaltaan kirkkailla valoilla, jotta näkisit itsesi sellaisena kuin olet. Kolme seinää ovat rauhallisen vaaleat ja yksi seinä on peitetty peilillä, jottei mikään jäisi piiloon. Tumma puinen lattia luo kotoisan tunnelman.
Ahkerimmat ja hurskaimmat löytävät tiensä salin etuosaan. Illan isänä on Markus. Kaikki rakastavat Markusta, hän näyttää meille tien. Hän muistaa jokaisen nimeltä, ja häntä on ssopivaa puhutella etunimellä. Puhdas valkoinen paita sopii kiiltävään valkaistuun hymyyn. Markus kohottaa kätensä ilmaan ja toivottaa kaikki, joka ikisen, tervetulleeksi.
Seremonia alkaa kevyen alkuverryttelyn sävelin. Se kestää viitisen minuuttia Markon normaalia rutiinia pidempään, mikä enteilee kurinpalautusta haureiden varjostamalta viikonlopulta. Markuksen syvä rintaääni käskee opetuslapset kyykkyyn ja hänen sanaansa totellaan.
Hiljalleen Markus nostattaa kansan palaviin silmiin hurmoksen, yksi kyykky kerrallaan. Peiliin heijastuu kuva itsestä, uhrautuva ja anteeksi pyytävä, mutta kauniinpi. Kuva paremmasta itsestä tulee lihaksi hiljalleen, edes hetkeksi.
Markus huutaa täyttä kurkkua, mutta tekee sen lempeästi. Hän huutaa totuutta, hän puhkuu toivoa ja kannustusta, sanoja, joita kansa haluaa kuulla. Hän tekee kaiken itse, mitä hän sinulta vaati. Vielä kaksi sarjaa ja pelastus on koittava kaikille. Kaikki kirkastuu ja elämä tuntuu omalta.
Vuolaana virtaava hiki suo armahduksen lauantaisesta täysmaidosta ja siitä patukasta, jossa ei ollut proteiinia. Hetken kaikki ovat yhtä, samanarvoisia.
Synninpäästö on ohi viimeisen punnerruksen myötä. Kaikki ovat toimittaneet osansa. Rautainen veren maku suussa on vuodatettu sinun vuoksesi. Markus ylistää, antaa jokaiselle ansaitsemansa huomion ja kiitoksen. On aika astua ulos uutena ihmisenä ja jakaa tätä ilosanomaa ihan vittu jokaiselle.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kirje sinulle

Tartuit tähän kirjeeseen. Ethän päästä irti. Laitathan kirjeen takaisin paikalleen, mikäli et päätä ottaa sitä mukaan.
Katselen sinua nyt, kun luet tätä. Ainoa ystäväni on auttanut tämän kirjoittamisessa. Olen varjo, edesmennyt, sivustakatsoja. Kun sanon, että seuraan sinua ja astun kanssasi kotiisi samalla ovenavauksella, älä pelkää. Et näe ketään, mutta olen vierelläsi.

Pyyntöni on yksinkertainen. Mikäli otat kirjeeni mukaan, lupaudut katsomaan lempielokuvasi kanssani. Jos et keksi suosikkia, jokin sinulle tärkeä elokuva sopii myös. Istun vierelläsi katsellen elokuvaa ja sinua. Miksi valitsit tämän elokuvan? Mieti mitä se kertoo sinusta ja elämästä? Haluan tutustua sinuun, saada sinut ajattelemaan, kurottaa todellisuuteen.

Kirjoitathan itsestäsi lyhyen tekstin, jotta voin tutustua sinuun. Kuka olit, kuka olet ja kuka sinusta tulee? Mikä on elämäsi paras päivä, päätös ja sattuma? Mikä on elämäsi tarkoitus? Säilytäthän tekstin. Jos herätät mielenkiintoni, saatan viipyä pidempäänkin.

Tiedäthän sen turhauttavan tunteen, kun elokuvan henkilö tekee typerän päätöksen, etkä voi sille mitään. Sellaista on vaikea katsella.

Kiittäen, Kari Aho

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Lähikuvassa Juhani Korhonen

Lyhytdokumenttiielokuvascripti, jonka vois tehä läpäl.

 



Kuva: Lähikuva paperista, johon Juhani Korhonen piirtää äärimmäisen rumaa tribalia. Taustalla soi rauhallista pianomusiikkia.

Juhani Korhonen (voiceover): "Mä oon Juhani Korhonen ja mä opiskelen nyt toista vuotta Hervannassa työttömäks. Mä pelailen ja piirtelen ja... 'm tiiä. Oon tämmönen perusäijä. Pari kaveria on, mutta lähinnä tulee pelattua niiden kanssa."

Kuva: Juhani pelaa tietokoneella räiskintäpeliä.

Juhani Korhonen (voiceover): "No oikeestaan miks mä halusin hakee työttömäks, ni, no se on kasvava ala ja on se sillee kiinnostavaa. Sinne on ny päässy joka vuosi vähä alemmilla pisteillä ni aateltii opon kanssa, että olis mahkut päästä. Äiti ei iha uskonu et musta olis siihe. Seiskan keskiarvolla kuitenki pääsi."

Kuva: Juhani istuu sohvalla.

Juhani Korhonen: "Koulussa on ollu iha kivaa, 'm tiiä, tiesi kyl mitä olettaa, ku tuttuja on ollu. Meil on paljon etätyöskentelyy, esimerkiks kuukausi sitte oli semmone kisa et kuka syö halvimmalla viikon. Piti sniiduilla ihan kunnolla. Ens vuonna se on kaks kuukautta. Sitte on esitelmien tekoo ja vierailukäyntejä, tosi monipuolisesti kaikkee. Ihan mielenkiintosta, jaksaa kuunnella koulussa. Maanantaina me käytiin vierailemassa Mustassa Lampaassa, saatiin sieltä ilmasta ruokaa kotiin vietäväks."

Kuva: Juhani esittelee vihkoa kameralle.

Juhani Korhonen: "Tässä on mun opintovihko. Tääl on muistiinpanoja ja tehtäviä. Työpaikanhakuselvitystä, cv:itä. Tää oli ihan kiva tehtävä, tehtiin näit ajatuskarttoi ittestämme ja luokkalaisista, et miks meitä ei pitäs ottaa töihi. Tässä on työttömyyspäivärahan harjotushakemuksia, tässä tilastotietoo työnhakijoista. Kyllä me saadaan monipuolista opetusta, ei voi valittaa."

Kuva: Juhani kävelee järven rannalla, poimii kiven ja heittää sen järveen.

Juhani Korhonen (voiceover): "Kyl mää oon iha tykänny. Koulu on sopivan lähellä ja vuokran saa maksettua. Mikäs tässä ollessa. Kauheesti en oo koulukavereihin tutustunu, et viihdyn kyl omissa oloissani. Tykkään puuhastella kaikkee itsekseni, et ihan silläki tää on niinku mun ala vissiin."

Kuva: Juhani istuu sohvalla.

Juhani Korhonen: "Ai tulevaisuuden suunnitelmia? No äiti meinais et mun pitäs hakee ammattikorkeelle pitkäaikaistyötönlinjalle. Sie ois kyl toisaalta syrjäytymisen kursseja saatavilla, et ne ehkä kiinnostaa, 'm tiiä. Seki on kasvava ala ja se menee tosi niinku mielensisäiseks, et se vois olla iha jännä. Et mä varmaan haen sinne ja jos en pääse ni työttömille ainaki riittää hommia. Saa nähdä mihin tässä päätyy. Onhan tässä vie yli vuosi aikaa miettiä. Antaa elämän kuljettaa vai miten sitä sanotaan."

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Varjot saapuivat taas




Unihalvaus on eräänlainen kohtaus, jossa uhri herää REM-unen aikana ruumis halvaantuneena. Uhri on kykenemätön liikkumaan noin minuutin ajan, mutta täysin tietoinen ympäristöstään. Kohtaus laukaisee usein muun muassa voimakkaita pelkotiloja, uhkaavia hallusinaatioita, ääniharhoja ja painetta rintakehällä. Vaihtelevien arvioiden mukaan noin puolet ihmistä kokee unihalvauksen elämänsä aikana. Se on yleisempää narkolepsiaa ja skitsofreniaa sairastavilla. Noin kahdeksankymmentä prosenttia unihalvauksista tapahtuu selällään nukkuessa. Kohtauksen voi tietoisesti pyrkiä lopettamaan esimerkiksi keskittymällä ruumiinosan liikuttamiseen tai erittelemällä kohtausta mielessään. Helvetti tuo hahmo ei ole olemassa.

Yksikään näistä ajatuksista ei päästänyt Leoa varjojen otteesta. Avoin ovi hänen edessään peittyi suureen pikimustaan ihmishahmoon, joka väreillen kasvoi hiljalleen. Se tuli kohti. Saranoista pursuava terävä humina työntyi tylppänä veitsenä korvista sisään, yhä syvemmälle. Ikkunan verhoista rakoileva valo hukkui hiljalleen, peittyi pimeyteen. Leon kaula oli katkaistu. Raskas ruumis makasi toimettomana hänen allaan. Saatoit tuntea vain kuolan valuvan huuliltasi. Miksi vitussa unohdin tennispallon? Hahmo eteni hitaasti. Se tunkeutui huoneeseen kysymättä lupaa. Teki mieli huutaa, riuhtoa, juosta, lyödä, laukata, paeta. Ruumis ei totellut. Lähestyvä olento vääristi kaiken huoneessa. Pimeys kiemurteli pitkin seiniä. Yhdessä sekunnissa kului useampi. Pistävä humina kaikui kaikkialta. Mikään ei tapahtunut oikeasti. Kaikki tapahtui Leon ympärillä.

Se loppui. Raskas silmänräpäytys vei varjot mukanaan, pyyhkien puhtaaksi. Huoneeseen jäi ahdistus, josta ei voinut rimpuilla irti. Olisi helpompi olla, jos ei vielä voisi liikkua. Leo kääntää hitaasti päänsä sängyn toiselle puolelle. Kaukana sängyn toisessa päässä Taia nukkuu kevyesti hengitäen. On parempi olla herättämättä. Leo nousee istumaan. Lattia tuntuu kantavan. Huoneen nurkasta hän poimii harmaan kuluneen t-paidan, jonka selkäpuolelle on ommeltu tennispallo. Tuttu pehmeä kangas hyväilee sormia luvaten, että loppuyön saat nukkua rauhassa. Nyt et enää nuku selälläsi.

On kylmä. Leo sitoo itsensä tiukasti peiton sisään ja kääntyy Taiaan päi.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Liisan päiväkirja

Rakas päiväkirja, tänään oli aikalailla normaali lauantaipäivä. Katoin Doctor Whota, söin kolmileipiä ja katoin ensimmäisen jakson Attack on Titania. Se vaikutti lupaavalta, se lähti nopeasti käyntiin. Äiti tuli noin tunti sitten ylitöistä. Se astu väsyneenä ovelle ja kysy vaan hiljaa seinää tuijottaen: "Liisa, miksi sä vain makaat. Osaatko sä kertoa?" Mä en vastannut. Keskustelusta ei tule tunnetusti mitään. Äiti lähti tuppervarekutsuille. Mä päätin jättää lipaston päälle tällasen viestin:

"Mä ostin vaatteeni Carlingsista, koska muutkin. Mä uskoin, että maahanmuuttajia on jo tarpeeks, koska isä aina sano niin. Mä syön vaan pupuruokaa, koska satuin käymään protun. Jossain kohtaa tajusin, että me ollaan kaikki lukossa kaikukopassa. Mä ajauduin porukkaan, jossa ihmiset ajatteli samalla tavalla. Uskoin, että niin on hyvä ja että olin oikeessa, koska kaikki ajatteli samalla tavalla. Sitten havahduin, että miten oon päätynyt siihen tilanteeseen ja siihen vastenmieliseen seuraan, enkä löytänyt mitään omaa. Rupesin huutamaan sille kaikukopalle, kuten varmasti muistat. Mutta ne seinät ei kaatunut, siitä kopasta tuli vaan entistä tyhjempi ja ahtaampi. Hetken mä luulin olevani itsenäinen, olin jotain, mitä kukaan muu ei ollu. Mä luulin, että lävärit ja hälläväliäajatusmaailma olisi ratkasu, tekis musta jotain voittamatonta. Ei, mä oon yhtä säälittä kersa, kun kaikki muutkin. Ai niin äiti, unohdinko sanoa, että tyttäresi on punaposkinen läski, mangapeikko, joka ei voi puhua lempielokuvistaan, ilman, että joku huomaa pilkata mua kovaan ääneen. Mä vaan makaan, koska niin on ihan hyvä. Tohtori ei tule ehkä pelastamaan mua, mutta sen seurassa on hyvä olla. Laitan oven lukkoon, en ole vihanen, rakastan sua tosi paljon. Haluun vaan nukkua hyvin ja pitkään, kunnes on taas maanantai."

Tällanen vuodatus tällä kertaa. Oikeesti laitan oven lukkoon, koska äiti tulee kotiin kännissä ja se tulis vollottaen roikkuun mussa koko yöks. Ehkä se nyt kuuntelee. Voi olla, että aamupalapöydässä puhutaan uusista astioista. Nyt katson, pelastuuko ihmiskunta.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Essee: Pentti Linkola



Tulin lukeneeksi Pentti Linkolan kirjan "Johdatus 90-luvun ajatteluun". Se koostuu Linkolan erinäisistä kirjoituksista 80-luvulta. Niistä piirtyy selkeä kuva Linkolan maailmankatsomuksesta, joka on herättänyt huomiota ja paheksuntaa. Tämä maailmankatsomus, syväekologia, on tajuntaan päästettäessä erittäin päräyttävä ja ajatuksia herättävä. Se on helppo sivuuttaa katkeran miehen katkerana mantrana ihmiskunnan itsekkyyttä ja luonnon tuhoamista vastaan.  Eihän ketään, joka ihailee Hitlerin tekoja ja manaa ihmiskuntaa sukupuuton partaalle tule kuunnella. Vai ulisiko vanhan miehen sanoja sittenkin kuunnella?


Mistä on siis kysymys? Linkola peräänkuuluttaa yksinkertaisesti kaiken elävän asettamista samalle viivalle. Ihminen yksilökeskeisyydessään ja ahneudessaan tuhlaa luonnonvaroja turhanpäiväisyyksiin kohtuuttomasti. Linkola tuntee nahoissaan kärsivän luonnon. Kyse ei ole vain luonnosta, vaan myös ihmisen katoamisesta sen tuhoutumisen mukana. Linkola ei toivo ihmisten katoavan, mutta tunnustaa faktan, että meitä on liikaa, emmekä osaa elää luonnon kanssa tasapainoisesti. Hän ei katso pahalla ihmisten joukkokuolemia, jos sillä saadaan luonnolle edes vähän tilaa hengähtää. Ihminen on vieraantunut luonnosta. Olemme jättäneet taaksemme heikompien yksilöiden karsimisen, taistellen vammoja ja tauteja vastaan, pitkittäen luonnollista kuolinaikaamme. Olemme levittäytyneet maapallon joka kolkkaan ja valjastaneet luonnon karjaksi ja pelloiksi.


Vaikuttavinta Linkolan ajattelussa on nimenomaan ihmiskeskeisyyden kyseenalaistaminen. Raamattu asettaa jo luomiskertomuksessa ihmisen eläinten yläpuolelle, mutta eläinten kärsimykseen se tuskin kannustaa. Mikäli maailman näkee materialistisena partikkelien pyörteenä, voi ihmisen ja eläimen tunteman kärsimyksen ainakin käsitteellisesti asettaa yhtä painaviksi. Vaikka eläimet eivät ole yhtä tietoisia itsestään kuin ihmiset, elintilan kaventuminen, valo- ja melusaasteet ja jätteet aiheuttavat konkreettista kipua ja kärsimystä. Tämän Linkola näkee tapahtuvan päivittäin, ihmisten aiheuttama kärsimys saa hänet tuntemaan vihaa. Linkola vertaa tuntemuksiaan esimerkillä, jossa joku joka rakastaa kirjoja, huomaa hiljalleen kaikkien kirjojen katoavan. Hänen rakastamansa asia riistetään häneltä. Näin Linkolalle käy jokaisen uuden sillan, tien ja tehtaan myötä. On kuitenkin kohtuutonta olettaa, että meidät kaikki saataisiin kokemaan huolta luonnosta ja näkemään ponnistuksia sen auttamiseksi. Se on yksinkertaisesti mahdotonta.


Tämän Linkolakin tiedostaa. Tähän hän tarjoaa lääkkeeksi vallankaappausta. Järjestelmällinen tuhlauksen lopettaminen on ainoa tapa, jolla ihmisen elo saataisiin tasapainoon luonnon kanssa. Linkolalle ihanteellinen yhteiskunta olisi mitä luultavimmin keräilykulttuuri. Yhteiskunta ilman kerskakulutusta, luonnonvarojen turhaa kulutusta, yhteisöllisyyden kehto. Meillä olisi kaikki tarvitsemamme, ruokaa, suojaa ja toisemme. Vaikka paluu keräilykulttuuriin vaikuttaa ihanteelliselta, sisältää se ihmisen kannalta luodinreiän, elämän epävarmuuden. Ihminen oli alttiina esimerkiksi taudeille ja ruuan puutteelle. Viljelyn kehittyminen mahdollisti entistä vakaamman ja turvallisemman elämän. Tästä syntyi myös kulttuuri, pysyvien jälkien jättäminen luontoon. Ihminen alkoi hiljalleen irtautua luonnonvalinnan kourista, eikä luonto päässyt rajoittamaan lukumääräämme entiseen tapaan. Vaikka Linkola olisi jo tuolloin viisaana vanhana miehenä varoittanut, että pian kulutamme luontoa liikaa, vaikka hänellä olisi koko ihmiskunta vasaransa alla ja kaikki edistys olisi kielletty planeettamme edun nimissä, uskon, että näinkin ihanteellinen kuvitelma kaatuisi alas korkealta.


Kenties kauniina ajatuksena voisi pitää tällaista yksinkertaista yhteisöä, joka kuluttaisi vain välttämättömän määrän luonnonvaroja. Tämä on myös Linkolan keskeinen teesi. Suuri osa kulutuksestamme on toissijaista, välttämätöntä kulutusta, joka ei tapahdu luonnon tai edes meidän ihmisten etuja mukaisesti. Kulutukseen perustuva kapitalismi onkin pitkälti Linkolan ajattelun vastakohta. Entä jos Linkola nousisi valtaan nyt, ja ottaisi ohjat omiin käsiinsä. Olisivatko ihmiset valmiita tinkimään mukavuudestaan, luopumaan kaikesta turhasta ja rajoittamaan lukumääräänsä? Misantropian historia - kirja, joka käsittelee myös lyhyesti Linkolaa, tutustutti minut yksinkertaiseen ja ilmeiseen ajatukseen. Filosofiat kautta historian toivovat ihmisestä jotain parempaa, asettavat tavoitteita, johon olemme yksilöinä ja yhteisöinä kykenemättömiä. Olemme yksinkertaisesti kykenemättömiä ymmärtämään maailmaamme, tekojamme, päätöksiämme ja tunteitamme tarpeeksi rationaalisesti, kurinalaisesti ja objektiivisesti, jotta kultainen sääntö, Aristotelein hyveet tai buddhalainen kärsimyksestä vapautuminen olisivat realistisia päämääriä koko ihmiskunnalle. Harva meistä on kiinnostunut luonnon tuhoutumisesta, saati valmiita uhraamaan voimavaroja sen auttamiselle. Asia vaikuttaisi olevan niinkin yksinkertainen.



Ei vaadi paljoa todetakseen, että kyseessä on enemmän tai vähemmän utopia, josta olemme askeleen kauempana joka päivä. Suurimpana ansiona pidän vision herättämiä ajatuksia. Vaikka Linkolalta puuttuu vallankumouksen aseet taistella ihmiskuntaa vastaan, hän on onnistuu jalkautumaan lukijoidensa mieliin. Linkolaa lukiessa astuu suurelle ja tuntemattomalle polulle. Vaikka se kuulostaisi typerältä tuomionpäivän pasuunojen soitolta, se patistaa ajattelemaan, tosin ei toimimaan.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Taivahan tulet




Mie huusin eukolle että: "Perkele johan pomppas! Martta tuus kahtoon! Taivas tippuu niskaan niinkö siin Villen kanaelokuvassa!"
Sen jumalattoman rysähykse jälkee mie nousin sängystä kyökkiin ja siit ovelt sit mie huusin. Kattoon oli revenny tontun mentävä reikä, pöytä oli pirstalein ja lattiassa melekone kuoppa. Kauhee siivo, säpäleit ympäriinsä. Siin kuopas oli epämääräne möykky rautaa. Se näytti melekose kuumalt. Martta kömpes kahtoon ja totes että: "Melekone herätys! Mikäs tuo ny sitte o?"
Mie en osannu siihe mitään valistunutta arvausta laukoa. Siinä me aikamme jahkailtii ja mie soitin sitte poliisille.

Hyyryne vitsaili että: "En mie mikää astrologi ole, mutta voihan mie tulla vilikasee."
Ei se tainnu ymmärtää et henkihä siin ois voinu lähätee, jos tollane ois päälle puonnu. Oltiin vielä vähän tolaltamme, kun Hyyryne sit tuli. Se toi mukanaa jonkun nuoren märäkäkorvan pällistelee myös. Eihä tollast ny joka päivä näe. Saattaa kylält tulla vie pitkät jonot kahtoon. Mie ehoti Martalle, että pyyetää sisäänpääsymaksua, mutta se ei oikee lämmenny miun pisnesidealle.

Siin me seisottii ku lehemät laitumel ja tuiotettii sitä möykkyä. Hyyryne mutisi että: "Tää o varamaa niistä satelleista. Niit pyörii tuol ylhääl pilvin pimein."
Siin sit nyökyteltii. Tähtitaivahalki niit vipeltää vähä väliä. Siin ihan harmittaa ku ei näekää tähärelentoo. Kyl pitäs pystyy luonto ja koneet erottamaan toisistaa. Se märkäkorva, kirkkaat siniset silimät, piti sit niinkö pienen puheen. Se jupisi jotai avaruusromusta ja että sitä o liikaa. Esimerkiks kakstuhataseittemä kiinalaiset kuulemma näyttivät, että mitenkä satelli tuhotaa ja pommittivat sen sitte piristaleiks.

Sit mie sen tajusin. Tää oli vinosilimie tekosia. Kun ei voi suoraa pommittaa, ni nää laukoo niit satellei ja räjäyttävät ku osuvat kohalle. Ei oo pitkä matka tästä Kaijjaani prikaatiin. Maot ja Kim Junnit myhäilee keskenää ja myö melekei päästää hengestämme. Kyy mie sen oon aina tienny. Koulussa oli kirijassa koko Aasia väräjätty punasella. Veren ja kommunisimin puna se oli sillo ja on vieläki, sanokoot Stuppi ja kopla mitä tahatovat. En mie tällä oivalluksella konstaapelei vaivannu. Keitettii siin kahvit ja pohrittii maksaako vakuutus kattoo ja pöytää ja lattiaa. Hyyryse vaimo o vielki kuumees. Koko illan mie valamistelin yleisöosastokirijotusta ja tänään mie sen sitte läheti iha käsin kirijotettuna lehteen. Saavat kohta kaikki tietää, et son tosi kyseessä ny.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Karin monologi extended




Rauhoitu. Anna kun koitan selittää tätä tieteellisesti. Muista, että mikäli et tiedä näitä teorioita, miten hallusinaatiosi voisi kertoa näistä sinulle? Sinä parhaillaan mietit, miten hallusinaatio tai uni voi olla näin todellista, mutta minulla on ollut hyvä tovi lähestyä tätä fysiikan kautta. Pitäähän perimmäisissä luonnonlaeissa olla jokin virhe, joka mahdollistaa tämän riippumatta siitä, mitä yliluonnollisuuksia tähän yhtälöön haluaa sotkea.

Kuulit kenties Higgsin kentän löydöstä. Se on kuin meri, jonka läpi partikkelit kulkevat meren hidastaessa niiden kulkua. Näin partikkelit saavat massan. Kesties syvällä meren pohjassa muodoton otus hengittää hitaasti. Sen seuratessa minua partikkelit törmäävät otuksen kidasta nouseviin ilmakupliin, vääristyen niiden pinnalla tuhanteen suuntaan. Heijastun silmiisi, mutta muualle olen ilmaa.

Olet kenties kuullut myös säieteoriasta. Se esittää, että partikkelit ovat äärettömien säikeiden värähtelyn tulosta. Ehkä olen katkenneiden säikeiden välissä. Ehkä kodallani säikeiden muodostavat soinnut soivat epävireisesti, riitasointujen soidessa vain sinulle. Ehkä olen olemassa joka toinen hetki ja vain sinä näet minut jatkuvana, kokonaisena.

Schrödingerin kissa on ajatusleikki. Meillä on laatikko. Laatikossa on kissa ja pommi, joka räjähtää 50 prosentin todennäköisyydellä tappaen kissan. Niin kauan kuin laatikko on kiinni, emme tiedä onko kissa elossa. Voidaan sanoa, että kvanttifysiikan mukaan kissa on elossa ja kuollut yhtä aikaa. Vasta kun avaamme laatikon, pakotamme tilanteen raukeamaan tavalla tai toisella. Olen se avaamaton laatikko, sisältä kuollut ja elävä yhtä aikaa.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Paikka sankarille, jakso 1




Kuunnelma, joka tehdään vissii joskus moniosasena englanniks valmiiksi asti. Vahvasti Welcome to Night Valen innoittama.





Hyvää iltaa kuuntelijat. Minä olen Vince Green, kuuntelette Radio Meteoraa, tämä on uusi viikoittainen uutisohjelmamme Paikka sankarille. Ohjelmamme tavoitteena on muodostaa mahdollisimman selkeä kuva nyt noin vuoden kestäneeseen ilmiöön, niin kutsuttuun sarjakuvarikollisuuteen Ellsworthin kaupungissa. Jokainen mahdollinen paikallinen media on tarttunut aggressiivisesti aiheeseen uutisoinnin osalta, mutta pyrimme tässä ohjelmassa tekemään hahmoja tutuksi koko kuulijakunnallemme, sekä valottamaan näiden tunnettujen hahmojen historiaa ja mahdollisia motiiveja. Jokaisessa jaksossa käymme läpi viimeisimmät aiheeseemme liittyvät uutiset ja tutustumme yhteen rikolliseen kerrallaan. Tänään perehdymme Kolmikkoon, Trioon, Improvisoijiin, sillä heitä pidetään ilmiön lähtölaukauksena. Ennen sitä kartoitetaan kuitenkin viimeaikaisia uutisia.

Tällä viikolla poliisi tiedotti, että kuluneen vuoden aikana tehtyjen rikosilmoitusten määrä on noussut 5,3 prosenttia. Väkivaltarikosten määrä on kasvanut 6,2 prosenttia. Reach lehden toimittaja Rita Falcon arvosteli kolumnissaan tilastoja voimakkaasti. Hän uskoo ilmoitusten määrän vääristyvän, sillä kynnys ilmoittaa esimerkiksi murroista tai pahoinpitelystä on noussut. Yhä useampi rikos vaikuttaisi olevan organisoituneiden jengien, kuten Familyn, tekemiä. Varsinkin Family on tunnettu spraymaaleilla maalatuista uhkauksista kaduilla ja ryöstettyjen asuntojen seinillä. Teemoina näissä viesteissä toistuvat Jengin johtohahmoon, niin kutsuttuun Heisenbergiin liityvät viestit, sekä uhkaukset, joista useimmin toistuva lienee 'Talk = Die'. Spekulaatioon Heisenbergin nimestä ja sen merkityksestä palaamme myöhemmin. Näillä viesteillä on Falconin mukaan dramaattinen vaikutus rikosilmoitusten määrään, todennäköisen vakuutuskorvauksenkin menetyksen uhalla.

Maailman kesties tunnetuin katutaiteilija Banksy on mitä ilmeisimmin noteerannut tilanteemme ja ottanut Pyromaanin viimeisimpään teokseensa, olettaen, että teos on Banksyn. Lontoon Exeter Steet 17sta sijaitsevan Lyceum Theatren seinään ilmestyi viikonlopun aikana sapluunalla tehty graffiti, jossa Pyromaanin tunnusmerkkiä, netissä levinneeseen videosta tuttua maskia käyttävä mies pitää edessään kukkaa. Miehen pää on kääntyneenä oikealle, vastakkaiseen suuntaan kukkaa nähden. Etsiikö hän katseellaan jotakuta jolle antaa kukka? Etsiikö hän katseellaan löytämänsä kukan omistajaa? Katsooko hän, huomasiko joku hänen poimineen kukan? Haluaisiko hän jonkun huomaavan? Emme tiedä, mutta teos on yksinkertaisuudessaan pysähdyttävä ja koskettava.

Jälleen kerran on nostettu esille, ettei näitä rikollishahmoja tulisi nostaa jalustalle, myyttisiksi olennoiksi. Henkilökohtaisesti uskon, että näin on jo peruuttamattomasti päässyt käymään. Kuumimmat uutiset saavat näkyvyyttä, kuumimmat aiheet löytävät tiensä taiteeseen, kirjallisuuteen ja mediaan, eikä ilmiö ole pysäytettävissä. Tämän myyttisyyden voi purkaa vain poliisi takaamalla turvallisuutemme ja antamalla sarjakuvapahiksillemme kasvot. Kasvot, ei naamaria, ei nimeä vailla merkitystä, vaan nimi, josta yksin kaikki johtuu, kunkin hahmon kohdalla. Vaikka Banksyn teos jääkin todennäköisesti ilmiön merkkipaaluksi, kenties jonkinlaiseksi symboliksi, ovat katutaidetta jo pitkään värittäneet hahmoihin liittyvät aiheet. Useimmat kritisoivat ilmiön järjettömyyttä ja poliisin tehottomuutta yksinkertaisilla lausahduksilla, mutta kaduille on ilmestynyt myös suuria yksityiskohtaisia graffitityylisiä karikatyyreja. Näistä hyvänä esimerkkinä on alikulkusilta Violet Streetin laidalla lähellä konserttihallia. Kyseessä on kollaasi Ironmanista, Pyromaanista ja Sähkömiehestä. Tekstinä hahmojen alla on teksti 'The true face of humanity', jopa ihailevaan sävyyn, jos raotan henkilökohtaista tulkintaani. Tunnetusti hahmoihin liittyvää graffititaidetta pyyhitään nopeasti ja tehokkaasti, nimenomaan myyttisyyden lietsomiseen vedoten, mitä ilmeisimmin. Kaikki tallentuu kuitenkin Internetiin. Nettisivuillamme on linkki nettisivulle, joka kerää aktiivisesti hahmoihin liittyvää graffititaidetta, joka muuten valuisi puhdistusaineen mukana
unohduksiin.

Ilmiön lähtölaukaukseksi lasketaan yleisesti Trion ensimmäiset iskut puistoissa ympäri Ellsworthin kaupunkia viime vuoden kesäkuussa. Sittemmin poliisin tietoon on tullut kuukausittain Improvisoijien uhreja. Media on tarttunut aggressiivisesti uhrien tarinoihin, ja tapaukset saivat nopeasti laajaa mediahuomiota. Ne myös osaltaan laukaisivat vielä tähän päivään asti jatkuneen keskustelun nuorison ahdingosta.

”Ulkoilutin koiraani Taivaallisen rauhan aukiolla, kun pusikosta lähellä Westin patsasta syöksyi tumma hahmo. Ennen kuin tajusin, olin polvillani kolmen luultavasti nuoren miehen keskellä. Heillä oli yllään teatterityyliset maskit, jokaisella jonkinlainen musta läikkä tai merkki eri kohdassa. En osaa sanoa, mutta ne eivät olleet identtisiä. Jähmetyin, en osannut tehdä mitään. En osannut edes pelätä. 'Emme raiskaa sinua, mutta olethan hiljaa?' Tuijotin eteeni, kai ajattelin että tämä oli nyt tässä. Ehkä nyökkäsin. Sitten he kysyivät kysymyksiä. 'Uskotko jumalaan? Pitääkö miehen olla älykäs? Pidätkö pastasta? Käytätkö usein korkokenkiä?' Kai ne sairaat paskat saivat kangen kovaksi. Heilutin päätäni johonkin suuntaan kunkin kysymyksen jälkeen. Jack, koirani epätietoinen haukkuminen kuului jostain kaukaa, kuin jonkun kalvon takaa. Sitten minua potkaistiin viisi lujaa kertaa. Jäin siihen makaamaan."

Tämä katkelma on Anna Hawertin haastattelusta CCH:n ’Today in News’ tv-ohjelmasta. Hän oli tiettävästi ensimmäinen Artistien uhri. Muidenkin uhrien kertomukset seuraavat samaa kaavaa. He eivät käytä aseita, mutta ainakin yksi heistä osaa itsepuolustusta, sillä uhrit ovat tehokkaasti riisuttu mahdollisista aseista erinäisin lukoin.Merkittävin seikka kuitenkin on, kuten kenties tiedätte, että noin puolet Trion kohdanneista selviää säikähdyksellä. Kyllä-ei kysymyksiä seuraa eriasteista pahoinpitelyä tai Kolmikko poistuu juosten paikalta. Muutamat uhrit ovat kertonee, että yksi miehistä käski katsomaan silmiin ennen heidän poistumistaan paikalta. Improvisoijat ovat vieneet mukanaan poikkeuksetta kaikki aseet, jotka ovat löytäneet, mutta muuta he eivät tiettävästi ole varastaneet. Uhrit ovat olleet kaikenikäisiä 16 ikävuodesta ylöspäin, miehiä ja naisia. Vanhin uhri on ollut George Santer 64 vuoden iässä. Hänen vasen jalkansa murtui ja kädet olivat pahoin ruhjeilla. Sittemmin kuva Miesten maskeista on tarkentunut. Kussakin on musta maalattu viiru, yhdessä leuan alla, toisessa oikean kulmakarvan kohdalla, kolmannessa vasemman silmän alapuolella.



Tämän järjettömän toiminnan motiiveja on spekuloitu monelta eri taholta monesta eri kulmasta, mutta tuloksetta. Kenties pelkkä väkivaltaisuus olisi helpompaa selittää, pahoinpitelemättä jättäminen ei vaikuttaisi seuraavan mitään logiikkaa. On voitu esittää vain valistuneita arvauksia. Saavatko heikot osansa? Sattuvatko uhrit vain ärsyttämään? Heittävätkö he kolikkoa? Onko kyse vain Kellopeliappelsiinin innoittamasta kokeilusta? Emme tiedä. Vahvistuneesta puistojen valvonnasta huolimatta otamme suuren riskin astuessamme kaupunkimme puistoihin illan hämärtäessä.

Haluan kiittää kaikkia kuuntelijoitamme. Seuraavaksi Dj Forsaker johdattaa teidät pehmeiden ääniaaltojen laguuniin, jossa lainehdimme seuraavan tunnin ajan. Olen Vince Green, tämä oli Paikka sankarille.